Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Normaalit ruokajuomat ja jokapivinen leipmme

Sdra Karelens konstmuseum, Lappeenranta

  • 1.6.2024–1.9.2024

Nyttelyn teemana on ruoka ja juoma suomalaisen
kuvataiteen historiassa aina 1800-luvun alkupuolelta
thn pivn. Nyttely ksittelee erilaisia ruokaan ja
juomaan liittyvi ilmiit suomalaisen kuvataiteen kautta
tarkasteltuna.

 
Einari Levo, Torikauppias, 1973. Kuva: Lappeenrannan museot.

Teosten aiheita ovat raaka-aineiden hankkiminen ja tuotanto kuten maanviljely, metsstys ja kalastus tai itse ruoka-aineet ja juomat, joita kuvataiteessa on perinteisesti kuvattu erilaisissa asetelmissa. Aiheita ovat mys ravintolat, kahvilat, ruokakulttuuri(t),
ruokatrendit sek esimerkiksi ruokiin ja juomiin liittyvt eettiset kysymykset, sikli kuin nit teemoja on suomalaisessa kuvataiteessa ksitelty. Nyttely on koottu museon omista teoksista, muilta museoilta ja yhteisilt sek taiteilijoilta lainattavista teoksista.

Nyttely yhdistyy Saimaan gastronomian juhlavuoteen, jota vietetn vuoden 2024 ajan. Kolme itisen Suomen maakuntaa muodostavat yhdess Saimaa European Region of Gastronomy -alueen.

Juhlavuonna alue on eurooppalaisen ruoka- ja kulttuurimatkailun keskus ja ruokaa pyritn yhdistmn taiteeseen ja kulttuuriin yllttvin ja kiinnostavin eri tavoin. Juhlavuoden viralliset verkkosivut lytyvt osoitteesta www.tastesaimaa.fi.

Nyttely on avoinna 1.6.-18.8. ma-pe 10-18, la-su 11-17,
19.8.-1.9. ti-su 11-17.

Nyttely on suljettu: 21.-22.6.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Sdra Karelens konstmuseum
Kristiinankatu 8-10, 53900 Lappeenranta

040 130 9217

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sdra Karelens konstmuseum, Kristiinankatu 8-10, 53900 Lappeenranta


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

Psymaksut 11/8/0

Betalningssätt

kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit.

öppet

Må  Stängd
Ti 11:00-17:00
On 11:00-17:00
Tu 11:00-17:00
Fr 11:00-17:00
Lö 11:00-17:00
Sö 11:00-17:00

PPEN 2.1.-2.6. och 20.8.-29.12. ti-s 11-17, 3.6.-18.8. m-fre 10-18, l-s 11-17,STNGD 1.1., 15.1.-2.2., 29.3.-1.4., 30.4.-1.5., 9.5., 13.-31.5., 21.-22.6., 2.9.-13.12., 23.-26.12. och 31.12.

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Museer Nära Målet