Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Varjokuvitelmia-installaatio

Konstmuseum Eemil, Lapinlahti

  • 13.10.2023–31.12.2023

Lapinlahden Kuvataidelukion ja Savonlinnan Taidelukion yhteisprojekti

 

Lapinlahden Kuvataidelukio ja Savonlinnan Taidelukio ovat toteuttaneet yhteistyössä kollektiivisen varjotaideteoskokonaisuuden, joka käsittelee erilaisten ympäristöjen merkityksiä. Niitä tarkastellaan pitkällä aikajanalla. Teoksessa pohditaan historiaa, mikä voi olla vaikuttanut nykyisyyteen, tähyillään tulevaisuuteen, kenties unelmiin, mutta myös uhkakuviin. Installaatio koostuu eri aiheisista, maalatuista paperi- ja pahvielementeistä. Ne valaistaan niin, että varjot luovat toisen, mystisen maailman.

Teoksen osat suunniteltiin ja toteutettiin lukukauden 2021–2022 aikana. Osat rakentuivat ensin kirjeenvaihtona oppilaitosten välillä: keskeneräisiä teospaloja lähettiin lukiosta toiseen, jossa niitä jatkettiin. Materiaalina käytettiin tukevaa paperia ja kartonkia, joihin piirrettiin ja maalattiin. Keväällä 2022 Savonlinnan taidelukiolaiset vierailivat Lapinlahdella, jossa järjestettiin työpaja. Työpajassa teoksen osat koottiin erilaisiksi pienoismaailmoiksi ja suunniteltiin niiden valaisemista.

Aiemmin teoksista koottu näyttely on ollut esillä Riihisaaren museossa Savonlinnassa syksyllä 2022. Tämän yhteistyöprojektin tarkoituksena on ollut kuvataiteen erikoislukioiden verkostoituminen ja yhteistyön tiivistäminen.

Taiteellista työtä ja tehtävänkehittelyä on viilattu yhteistyössä varjotaiteilija Paula Vilmin, kontekstitaiteilija ja taidepedagogi Laura Mellasen sekä äänitaiteilija ja -suunnittelija Eliel Tammiharjun kanssa. Kokonaisuudesta julkaistaan lopulta tehtäväkokonaisuus kuvataidekasvattajille suunnatulle Kuvistuubi-sivustolle.

Terveisin
kuvataiteen lehtorit
Satu Huttunen ja Titta Hämäläinen

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Konstmuseum Eemil
Suistamontie 3, 73100 Lapinlahti

040 187 2678

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Konstmuseum Eemil, Suistamontie 3, 73100 Lapinlahti


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

10/8/0 €.

Betalningssätt

Museossa käyvät Smartum- ja Edenred-kortti, -mobiilimaksu ja -setelit sekä Tyky-kuntosetelit.

öppet

Må  Stängd
Ti Stängd
On Stängd
Tu 11:00-16:00
Fr 11:00-16:00
Lö 11:00-15:00
Sö 11:00-15:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

MUSEER NÄRA MÅLET