Camilla Vuorenmaa, Joustava sydän
Tavastehus Konstmuseum, Hämeenlinna
- 20.10.2023–21.4.2024
Camilla Vuorenmaan (s. 1979, Tampere) teokset käsittelevät usein ihmisyyteen ja inhimillisyyteen liittyviä kysymyksiä, kuten yksilön selviytymistä sekä myyttejä ja tarinoita. Joustava sydän -näyttelyn teoksissa Vuorenmaa tutkii erityisesti nuoruuteen, kasvuun ja perheeseen liittyviä teemoja.
Näyttelyn teokset ammentavat taiteilijan omasta elämästä ja kokemuksista. Samaan aikaan ne viittaavat kollektiivisesti jaettuihin kokemuksiin ja muistoihin. Perhealbumista löytyneistä otoksista, klassikkosaduista ja 80 ja 90-lukujen toimintaelokuvien naissankareista inspiroituneissa teoksissa esiintyvät esimerkiksi erilaiset eläinhahmot, Pinokkio, Mr Punch, Max ja Moritz sekä taiteilijan lapsuuden idolit Tähtien sota, Terminator sekä Alien -elokuvien Prinsessa Leia, Sarah Connor sekä Ellen Ripley.
Näyttely esittelee monialaisen kuvataiteilijan. Camilla Vuorenmaa tunnetaan erityisesti puukaiverrukseen pohjatuvista suurikokoisista maalauksistaan. Näiden ja perinteisempien maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä uv-maalauksia ja -installaatio, seinämaalaus sekä mediataideteoksia. Camilla Vuorenmaan ensimmäinen valkokankaalle sovitettu teos Suu on sillä auki (2023) saa ensiesityksensä Joustava sydän -näyttelyssä.
Museets utställningar
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Tavastehus Konstmuseum
Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
(03) 621 3017, (03) 621 2669
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Tavastehus Konstmuseum, Viipurintie 2, 13200 Hämeenlinna
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
12/10/0 €
Betalningssätt
Pankkikortti, Visa, Smartumin kulttuuriseteli
öppet
Må | Stängd |
Ti | 11:00-18:00 |
On | 11:00-18:00 |
Tu | 11:00-18:00 |
Fr | 11:00-17:00 |
Lö | 11:00-17:00 |
Sö | 11:00-17:00 |