Tuula Lehtinen – With Pleasure
Tammerfors konstmuseum, Tampere
- 24.2.2024–5.5.2024
Näyttely esittelee tamperelaisen kuvataiteilijan Tuula Lehtisen laajaa ja monipuolista taiteellista uraa 1980-luvulta 2020-luvulle. Esillä on maalauksia, grafiikkaa, mosaiikkitöitä, keramiikkaveistoksia ja installaatioita.
Vanhemman tuotannon ohella mukana on uusia teoksia sekä uustulkintoja vanhoista teoksista, teemoista ja aiheista. Näyttely avaa laajan ajallisen kaaren Tuula Lehtisen tiestä grafiikan tekijästä taidemaalariksi ja julkisten teosten toteuttajaksi.
Lehtisen taide käsittelee taiteen filosofian ja historian ikiaikaisia kysymyksiä kauneudesta ja sen syvällisestä merkityksestä ihmiselle aikakaudesta riippumatta. Hän lähestyy kauneuden tematiikkaa taiteen perinteestä ja nostalgisista aiheista, kuten kukkamaalauksista, maisemista, koristeellisista posliiniesineistä, verhoista, pitseistä ja maailmanhistorian kuningattarista käsin. Hän tuo tulkintansa nykytaiteen kenttään yksilöllisellä ja taiteen tabuja haastavalla tavalla. Lehtisen taide osoittaa, että kauneus puhuttelee ja koskettaa ihmistä aikakaudesta riippumatta ja ihmisellä on sen kokemiseen sisäsyntyinen tarve.
Lehtiselle taiteen tradition ja käsityötaidon jatkaminen ja uudistaminen on tärkeää. Hän käyttää teoksissaan erilaisia materiaaleja paperista posliiniin. Lehtisen tekniikat öljyvärimaalauksesta grafiikan monipuolisiin työstötapoihin ja posliinimaalaukseen sekä pehmustukseen, kirjontaan, keraamiseen valuun ja mosaiikkiin tuovat oman tasonsa hänen teostensa sisältöön.
Tuula Lehtinen on ollut neljän vuosikymmenen ajan aktiivinen toimija ja kehittäjä suomalaisen kuvataiteen kentällä. Hän on toiminut Norjassa Bergenin taidekorkeakoulun grafiikan professorina ja kirjoittanut alan oppikirjoja sekä pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Lehtinen on toteuttanut lukuisia julkisia mosaiikkiteoksia, kotikaupungissaan muun muassa Tampereen uintikeskukseen (2006–07), Finlaysonin Pikkupalatsiin (2009), Vuoreksen kaupunginosaan (2011) ja Ratatunneliin (2016). Hänen viimeisin julkinen teoksensa on 2022 Serlachiuksen Taidesaunaan Mänttä-Vilppulaan toteutettu mosaiikkiteos. Lehtinen tunnetaan myös Suomen merkittävimmän grafiikanpajan Himmelblaun sekä julkisen taiteen koordinointitoimiston Frei Zimmerin perustajana.
Museets utställningar
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Tammerfors konstmuseum
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
041 730 3104
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Tammerfors konstmuseum, Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
2023: 13 / 6 €
Perjantaisin klo 15-18 ilmainen sisäänpääsy. Museokortilla vapaa pääsy.
Betalningssätt
Museossa maksuvälineinä käyvät käteisen ja yleisimpien luottokorttien lisäksi myös Smartum-setelit, ePassi, Tyky Kulttuurisetelit ja Virike-setelit (Edenred).
öppet
Må | Stängd |
Ti | 09:00-17:00 |
On | 09:00-17:00 |
Tu | 09:00-17:00 |
Fr | 10:00-18:00 |
Lö | 10:00-18:00 |
Sö | 10:00-18:00 |
Museet är stängt 16.10.23 - 23.2.24.