Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Mauno Kivioja – kuvanveistäjä, taidemaalari, graafikko

Hiekkas konstmuseum, Tampere

  • 25.4.2023–31.3.2024

Näyttely esittelee nokialaisen taiteilijan Mauno Kiviojan (1941–2018) laaja-alaista tuotantoa: veistoksia, maalauksia, grafiikkaa ja mitalitaidetta vuosilta 1970–2006.

 
Mauno Kivioja: Helga-neiti (1979), Pirkkalaismännyt (1980) ja Hääyö (1979)

Mauno Kiviojaan helposti liitettäviä attribuutteja ovat monipuolisuus ja tekniseen taitoon liittyvä herkkyys. Veistotaiteessa Kiviojan monipuolisuus tulee esille jo materiaaleissa. Hän on työstänyt niin graniittia, puuta, pronssia kuin myös keramiikkaa ja terästä. Useista tekijöistä poiketen hän itse toteutti teoksensa alusta loppuun, usein pronssivalua myöten.

Mauno Kivioja valmistui Taideakatemian koulusta taidemaalariksi ja graafikoksi vuonna 1968. Ajan myötä kolmiulotteinen muoto alkoi kiinnostaa häntä aiempaa enemmän. Hänestä tulikin ennen muuta veistäjä. Kivioja on lunastanut paikkansa Suomen terävimpään kärkeen kuuluvana mitalin muotoilijana. Suomessa vuosittain järjestettävän Suomen Mitalitaiteen Killan vuosimitalikilpailun hän on voittanut kaksi kertaa. Kivioja on saavuttanut arvostusta myös monumentalistina. Hän on toteuttanut yli kaksikymmentä julkista teosta Suomessa. Tunnetuin näistä on ruostumattomasta teräksestä valmistettu 13,5 metriä korkea Prisma-veistos, joka sijaitsee Tampereen teknillisen yliopiston edustalla.

Mauno Kivioja on ollut piirustuksen opettajana Tampereen teknisessä korkeakoulussa arkkitehtiosastolla ja toiminut asiantuntijana niin valtion kuin kuntienkin taidehankinnoissa. Hän on osallistunut myös kansainvälisiin kuvanveistosymposiumeihin ja edustanut suomalaista taidetta ulkomailla mm. Fidemin (Féderation Internationale de la Médaille d´art) näyttelyissä useaan kertaan sekä pitänyt kymmeniä yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Mauno Kiviojan teoksia on useiden taidemuseoiden sekä kaupunkien, kuntien ja säätiöiden kokoelmissa.

Figuratiiviset työt, niin mitalit kuin näyttelyn pronssireliefitkin, kertovat myös taiteilijan herkkyydestä ja oivaltavasta kiinnostuksesta kuvattavaan. Tulokset ovat lämminhenkisiä ja ehjiä kokonaisuuksia, jotka antavat katsojan mielikuvitukselle tilaa.

Kuten aina, pieni näyttely antaa vain viitteitä taiteilijasta. Kiviojan tuotanto on laaja: mitaleista monumentteihin, keramiikasta koruihin, piirroksista suuriin seinämaalauksiin.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Hiekkas konstmuseum
Pirkankatu 6, 33210 Tampere

050 523 7251

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Hiekkas konstmuseum, Pirkankatu 6, 33210 Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

14/6/0 €

Betalningssätt

Museokortti, korttimaksu, käteinen, Smartum Kulttuuriseteli, Tyky-Kuntoseteli+

öppet

Må  Stängd
Ti Stängd
On 12:00-17:00
Tu 12:00-17:00
Fr Stängd
Lö 12:00-16:00
Sö 12:00-16:00

Stängt 6.12.2023, 21.12.–31.12.2023, 6.1.2024. Helgens öppettider ändras en timme tidigare från 7.1.2024: lö–sö 11–15.

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Museer Nära Målet