Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Merkilliset apinat

Postmuseum, Tampere

  • 31.5.2022–23.10.2022

Pienoisnyttelyss kierrtystaiteeseen erikoistunut BCensemble taiteilijapari on luonut postimerkeist apina-aiheisia taideteoksia.

 
Postimerkeist luotu apina.

BCensemble, taiteilijat Milla ja Petri Neuvonen, ovat erikoistuneet kierrtystaiteeseen. Teoksia erilaisista kytetyist materiaaleista on syntynyt jo parikymment vuotta.

Petri Neuvonen kersi postimerkkej lapsena kuten niin monet muutkin. Taiteellinen kiinnostus niihin syntyi, kun hn 2010-luvun alussa peri isoisns ja ttins postimerkkikokoelmat. Isois Eero K. Neuvonen tyskenteli Turun yliopiston ylikirjastonhoitajana 1941–1969. Mys Pirjo Neuvonen tyskenteli koko tyuransa kirjastoissa.

Postimerkkikokoelmien lpikynnin yhteydess taiteilijat tulivat surullisen tietoisiksi niiden nykyarvosta. Miten kerjlleen aikanaan hyvin tärkeä ja rakas tavara ei vlttmtt olekaan rahallisesti arvokas sen perijlle. Omaisille kokoelmalla on aina tunnearvo ja luopuminen on vaikeaa, mutta silyttminen usein mahdotonta. Lohdullista on, ett kaikella materialla on kiertokulkunsa ja mahdollisuus uuteen elmn.

Apinateokset saivat innoituksensa Balilla, jossa BCensemble tyskenteli taiteilijaresidenssiss vuonna 2017. Apinoiden kiehtova ihmismisyys on kuin karikatyyri inhimillisyydest, niiden kautta tunteita on helpompi lhesty niin tekijn kuin katselijanakin.

Kolmen sukupolven kermist postimerkeist kollaasitekniikalla syntyneet teokset ksittelevt keräilytavaran rahallisen arvon menetystä suhteessa tunnearvoon. Taiteilijat halusivat ksitell kokoelmia kunnioittaen ja tuoda postimerkkikokoelmat esiin itselleen ominaisella tavalla, taiteen muodossa. Tyskentelyvaihe mahdollisti tunteiden ja muistojen lpikymisen edesmenneiden sukulaisten kokoelmien äärellä.

Berätta för dina vänner!

Museets kontaktuppgifter

Postmuseum
Alaverstaanraitti 5, Tampere

(03) 5656 6966

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Postmuseum, Alaverstaanraitti 5, Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

14/10/7/0, perhelippu 32

Betalningssätt

Kteinen, Visa, Visa Electron, Mastercard, Maestro, Diners Club international, Ticket Mind & Body, Ticket Duo, Smartum Visa, Smartum liikunta- ja kuttuuriseteli, Virike ja Tyky (kulttuuriin) -setelit, Tyky Online

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-18:00
On 10:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 10:00-18:00
Lö 10:00-18:00
Sö 10:00-18:00

https:/­/­www.postimuseo.fi/­sv/­besok-oss/­

Teman

Näyttelyn tekstit kielillä

 

MUSEER NÄRA MÅLET