Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Kirsti Rantanen – Tekstiilien avaruus 14.5.–28.8.2022

Finlands Hantverksmuseum, Jyvskyl

  • 14.5.2022–28.8.2022

Suomen ksityn museon kesn pnyttelyss vlkkyy vahvan naisen osaaminen.

 

Kirsti Rantanen (1930–2020) oli yksi 1900-luvun merkittvimmist suomalaisista tekstiilitaiteilijoista. Hnen uransa heijastaa tekstiilitaiteen kentss tapahtunutta murrosta, joka alkoi Suomessa 1970-luvulla, ja jonka yhten trken alullepanijana Rantanen toimi.

Tekstiilien avaruus -nyttelyyn on koottu Kirsti Rantasen elmnty 1950-luvulta lhtien, mutta posassa on Rantasen taiteellinen tyskentely 1970-luvulta alkaen, jolloin ryijyjen ja kuvakudosten rinnalle tulivat tilaa haltuun ottavat tekstiiliteokset, joissa muoto ja materiaalien moninaisuus olivat yht trkeit kuin tekniikka. Mukana on mys vhemmn tunnettua teollista tekstiilisuunnittelua ja mallisuunnittelua ksiteollisuudelle. Kirsti Rantanen on tylln osoittanut, ett tekstiilitaide on tysin rinnastettavissa muihin visuaalisen taiteen ja nykytaiteen aloihin. Tst huolimatta Rantanen halusi kutsua itsen nimenomaan tekstiilitaiteilijaksi.

Tekstiilien avaruus -nyttely pohjautuu Designmuseossa Helsingiss 2016–2017 esill olleeseen kokonaisuuteen, jossa yhteydess Kirsti Rantanen lahjoitti teoskokoelmansa Designmuseolle.

Berätta för dina vänner!

Museets kontaktuppgifter

Finlands Hantverksmuseum
Kauppakatu 25, 40100 Jyvskyl

(014) 266 4370

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finlands Hantverksmuseum, Kauppakatu 25, 40100 Jyvskyl


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/6/4/0

Betalningssätt

Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja -saldokortti, Sportti&KulttuuriPassi, Tyky-kuntoseteli sek Ticket Mind&Body ja Ticket Duo -kortti.

öppet

Må  Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Fredagar fri entr. Tillggsuppgifte: www.craftmuseum.fi/­sve/­besok-oss/­oppettider-och-intradesavgifter

Näyttelyn tekstit kielillä

 

MUSEER NÄRA MÅLET