Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Olutta Loimaalta

Finlands lantbruksmuseum Sarka, Loimaa

  • 15.9.2021–9.1.2022

Nyttely esittelee loimaalaista teollista oluenpanemisen historiaa paikkakunnalla toimineiden yritysten kautta valokuvin ja tekstein.

 

Loimaalainen oluthistoria avautuu kuvina ja tekstein Suomen maatalousmuseo Saran ravintolatilaan 15.9. ja on tutustuttavissa 9.1.2022 saakka eli saman ajan kuin Ruokakulmassa Hotelli- ja ravintolamuseosta vieraileva samaan teemaan liittyv Oispa kaljaa -nyttely.

1800-luvulla oluenpano teollistui Suomessa. Varsin varhain alkoi mys mm. virvoitusjuomien teollinen valmistaminen. Raittiusaatteen nousu ja sit seurannut kieltolaki ajoivat paikallisia panimoita ahtaalle. Myhemmin 1970-luvulta lhtien alalla toiminta keskittyi voimakkaasti isoihin yrityksiin, niiden ostaessa pienempi kilpailijoitaan. 2000-luvulla panimo- ja virvoitusjuomateollisuus on rikastunut jlleen pienill paikallisilla toimijoilla. Alan kehityslinjat nkyvt mys loimaalaisessa oluthistoriassa.

Ensimminen alan teollisuuslaitos Loimaalla oli Aittamen Oluttehdas, jonka varatuomari P.E. Wirtzenius perusti vuonna 1858 Onkijoen kyln. 1800-luvun lopulta lhtien sai raittiusaate voimakasta jalansijaa ja syksyn 1905 suurlakon aikana joutuivat monet olut- ja vkijuomatehtaat mielenosoittajien silmtikuiksi. Nin kvi mys Aittamen Oluttehtaalle, jonka toiminta pttyi 1909.

Vuonna 1927 perustivat loimaalaiset maanviljelijt Yrj ja Erkki Perheentupa ypjlisen maanviljelij Pauli Perhon kanssa Loimaan Panimon. Suomessa oli tuolloin voimassa alkoholin valmistuksen ja myynnin estnyt kieltolaki, joten panimo pystyi valmistamaan vain alkoholittomia tuotteita ja alkoholiprosentiltaan hyvin mietoja mallasjuomia. Loimaan Panimon toiminta jouduttiin lopettamaan 1930-luvun alun laman aiheuttamien talousvaikeuksien takia. Oluen valmistus kuitenkin jatkui keskeytyksett, sill uusi yritys, Loimaan Oluttehdas Oy, perustettiin heti konkurssin jlkeen vuonna 1933. Uuden yrityksen toiminta jatkui vuoteen 1970 asti.

Vuonna 2018 panimotoiminta palasi jlleen Loimaalle, kun uusi Loimaan Panimo perustettiin. Perheyrityksen toimiva panimo otettiin paikkakunnalla lmpimsti vastaan ja se on hakenut valtakunnallista jalansijaa mm. osallistumalla aktiivisesti alan tapahtumiin.

Loimaalaisesta oluthistoriasta on ensi kesn tulossa mys Loimaa-Seuran kokoama nyttely Loimaan Kotiseutumuseolla.

Berätta för dina vänner!

Museets kontaktuppgifter

Finlands lantbruksmuseum Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finlands lantbruksmuseum Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

10/6/0

Betalningssätt

Kteinen, pankkikortit ja yleisimmt luottokortit sek Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.

öppet

Må  10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
On 10:00-17:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00

1.4.-30.9. dagligen kl. 10–17, 1.10.-31.3. tisdag-sndag kl. 10–17