Varkaus museums

13.9.2019–19.4.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

OTSIKOISSA! Warkauden Lehti 100 vuotta

OTSIKOISSA! -näyttelyssä tutustutaan Warkauden Lehden kunniakkaaseen historiaan.

Olla sieluna ruumiissa” tahtoi Armas Emanuel Salmelainen Warkauden Lehden olevan Varkaudelle hänen perustaessaan sen. Warkauden Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 17.12.1919 ja näin Warkauden Lehti on toiminut kaupungin sieluna jo sata vuotta.

Lehtikuvat ja sitaatit kertovat paitsi lehden kehittymisestä myös Varkauden merkittävistä tapahtumista ja ilmiöistä eri vuosina. Samalla kun Warkauden Lehti täyttää sata vuotta, saavuttaa Varkauden kaupunki 90 vuoden iän. Oman lehden saaminen paikkakunnalle oli merkittävä tekijä kauppalan ja myöhemmin kaupungin muodostumisessa. Oma ”Varkauslehti” on ollut tärkeä varkautelaisen identiteetin muodostumisessa.

Näyttelyssä käsitellään Warkauden Lehden uutisoimia tapahtumia teemoilla uutiset, urheilu, teollisuus, kulttuuri ja kaupunki. Oman teemansa on saanut myös paikallislehdelle tyypilliset pikku-uutiset. Näyttelyssä pääsee myös tutustumaan Warkauden Lehden ensimmäiseen vuosikertaan sekä lueskelemaan lehden muitakin vanhoja vuosikertoja.

Satavuotisnäyttely on toteutettu yhteistyössä Warkauden Lehden kanssa.

Varkauden museoiden näyttelyihin on aina vapaa pääsy!

Kannattaa tutustua myös MuseoPuodin tuotteisiin.

Berätta för dina vänner!

Print version

Museets kontaktuppgifter

Varkaus museums
Wredenkatu 5 A, 78250 Varkaus

040 769 1010

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

0 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät maksukortit, lähimaksu

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-17:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-16:00
Lö Stängd
Sö 10:00-16:00

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Nyslotts Landskapsmuseum
     
     

    Nyslotts Landskapsmuseum

    Saimaan luonto- ja museokeskus on tunnelmallinen kohtaamispaikka ja näyttelykeskus Olavinlinnan naapurissa...

     
  • Kuopio museum
     
     

    Kuopio museum

    Museet är stängt och ska öppnas igen 2021.

     
  • Kuopio kvartersmuseum
     
     

    Kuopio kvartersmuseum

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • Stor-Savolax museum
     
     

    Stor-Savolax museum

    Suur-Savon museo on Mikkelin kaupungin kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallentaa Mikkelin ja...

     
  • Outokumpu Gruvmuseum
     
     

    Outokumpu Gruvmuseum

    Gruvhistoria i Finland från början av 1900-talet och underjordisk mineralutställning, vars äldsta stenblock...

     
  • Rautalampi museum
     
     

    Rautalampi museum

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Pienmäki bondgårdsmuseum
     
     

    Pienmäki bondgårdsmuseum

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum
     
     

    RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Högkvartersmuseet
     
     

    Högkvartersmuseet

    Suomen armeijan Päämaja toimi Mikkelissä ja sen lähiympäristössä viime sotiemme aikana vuosina 1939-1940 ja...

     
  • Kuopio Konstmuseum
     
     

    Kuopio Konstmuseum

     
  • Olofsborg
     
     

    Olofsborg

    Olofsborg med tusentals berättelser och platsen för många strider är en av de mest kända sevärdheterna i...

     
  • S:t Michels Konstmuseum
     
     

    S:t Michels Konstmuseum

    Mikkeli konstmuseum

     
  • VB-valokuvakeskus
     
     

    VB-valokuvakeskus

    The first photography center in Finland is situated at an idyllic old wooden atelje house of the photographer...

     
 
 
 
 
 
.