Finlands Jaktmuseum

16.5.2019–15.9.2019

 Inträde med Museikortet
Utställning

Puunveisto - Taidetta moottorisahalla

Kesän puistonäyttelyssä esittäytyy viisi veistotaiteilijaa, joiden pääasiassa moottorisahalla työstetyissä teoksissa luonto on vahvasti läsnä.

Karhu on useimpien veistäjien suosikki, mutta myös linnut ja riihitontut elävöittävät museon pihapiiriä. Veistosnäyttelyyn pääsee tutustumaan 24/7 museon puistossa, ja teosten myyntihintoja voi kysyä museon Infopisteestä.

Taiteilijat:

Lari Cavenius

Loppilainen Cavenius veistää moottorisahan avulla puusta mieluiten kotoisen luontomme eläimiä, kuten karhuja ja lintuja. Vuonna 2016 hän oli yksi Metsästysmuseon ITE metsällä ja savannilla -näyttelyn taiteilijoista ja esitteli taitojaan myös näyttelyyn liittyneessä veistonäytöksessä.

Leo Laakko

Leo Laakko on eläkeläinen. Moottorisahaa hän on käsitellyt 14-vuotiaasta lähtien, mutta innostus veistoharrastukseen syttyi vasta vuonna 2017. Mieluiten hän veistää karhuja ja on osallistunut kahdesti Ilomantsin karhufestivaaleille.

Heli Latva-Kiskola

Vasta muutaman vuoden veistoa harrastanut Latva-Kiskola on ehtinyt jo omaksua tunnistettavan tyylin ja kehittää korkean viimeistelytason. Luonnoneläinten lisäksi häntä inspiroi alkuperäiskansojen kulttuuri ja taide.

Kari Onninen

Kari Onninen on lahtelainen myyjä ja veistänyt noin 13 vuotta. Innostus veistoon syntyi hirsityökurssilla. Eniten hän veistää karhuja ja on Ilomantsin karhufestivaalien jokavuotinen osallistuja. Hän on myös saavuttanut kunniamaininnan moottorisahaveiston SM-kisoissa.

Markku Tuominen

Viisinkertainen moottorisahaveiston Suomen mestari Markku Tuominen harrastaa veistoa vastapainona poliisin työlle. Taitavana piirtäjänä hän usein luonnostelee työnsä paperille ennen niiden veistämistä kolmiulotteiseen muotoonsa.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Finlands Jaktmuseum
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki

(019) 722 294

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

7/4/3/0 €

Betalningssätt

Käteinen, yleiseimmät pankki- ja luottokortit. Smartum-setelit.

  • facebook

Öppet

Må Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-17:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00

16.5. - 31.8. ti-sö 10-17, 1.9. - 31.12. ti-sö 10-16, måndagar stängt.

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Tavastehus stadsmuseum, Museum Skogster
     
     

    Tavastehus stadsmuseum, Museum Skogster

    Tavastehus stadmuseums utställningar, museishop och lobby.

     
  • Fängelse
     
     

    Fängelse

    Vankila herättää tunteita ja murtaa ennakkoluuloja. Mennyt elää seinäkirjoituksissa, esineissä ja ajan...

     
  • Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum
     
     

    Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum

    Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum presenterar Altias fabrik och historiet av deras produkter.

     
  • Sibelius Födelsehem
     
     

    Sibelius Födelsehem

    Jean Sibelius (1865-1957) födelsehem med föremål och musik förknippade med kompositörens barndom och ungdom.

     
  • Tavastehus Konstmuseum
     
     

    Tavastehus Konstmuseum

    Hämeenlinnan Taidemuseo on monipuolinen koko perheen kuvataidekohde Hämeenlinnan keskustan läheisyydessä.

     
  • Nukari skolmuseum
     
     

    Nukari skolmuseum

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Finlands Järnvägsmuseum
     
     

    Finlands Järnvägsmuseum

    Järnvägarnas historia i 1870-talets stationmiljö

     
  • Riihimäki Konstmuseum
     
     

    Riihimäki Konstmuseum

    Riihimäen taidemuseo on viihtyisä kohtaamispaikka keskellä kaupunkia. Taidemuseo tarjoaa paljon nähtävää ja...

     
  • Sepänmäki hantverkarmuseum
     
     

    Sepänmäki hantverkarmuseum

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...

     
  • Finlands glasmuseum
     
     

    Finlands glasmuseum

    Lasin yli 4000 vuotta vanhaa historiaa ja suomalaisen lasinvalmistuksen 300-vuotista perinnettä Riihimäen...

     
  • Palanderska huset
     
     

    Palanderska huset

    Borgarhem från slutet av 1800-talet.

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Hyvinge Konstmuseum
     
     

    Hyvinge Konstmuseum

    Hyvinkään taidemuseon vaihtuvissa näyttelyissä esitellään koti- ja ulkomaista nykytaidetta ja taidehistoriaa....