Riihimäki Konstmuseum

11.5.2019–26.1.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Boheemielämää − Teoksia Riihimäen taidemuseon kokoelmista

Näyttelyssä on esillä 1900-luvun alussa opiskelleiden ja työskennelleiden, aikakautensa keskeisimpien taiteilijoiden teoksia. Näyttelyn nimi ei viittaa niinkään teosten aiheisiin vaan 1900-luvun alkuun – aikakauteen, johon erityisesti on yhdistetty boheemeja taiteilijoita, kuten Jalmari Ruokokoski ja hänen ympärilleen muodostunut taiteilijapiiri. Näyttelyn nimi onkin saanut alkunsa L. Bäcksbackan 1944 julkaisemasta Jalmari Ruokokosken elämästä ja taiteesta kertovasta kirjasta ”J. Ruokokoski, Bohemen – Bravurkonstnären” (suom. v. 1944 J. ” Ruokokoski, Boheemi – Taituritaiteilija”).

Näyttelyn pääkuvaksi on valikoitunut Jalmari Ruokokosken öljyvärimaalaus aikakauden toisesta boheemitaiteilijasta Onni Muusarista vuodelta 1910. 1900-luvun alun nuori taiteilijasukupolvi ilmaantui taiteen kentälle aiempia taiteilijasukupolvia vaatimattomimmista oloista. Näkyvimpänä tulokasjoukkona vaikuttivat suomenkieliset miestaiteilijat. Taloudelliset haasteet, yhteiskunnallinen tilanne ja tapahtumat heijastuivat ajan taiteeseen ja taiteilijoiden selviytymiseen ammatissaan. Monen taiteilijan elämään kuului taloudellinen epävarmuus, niukkuus ja sovinnaisten elämäntapojen ulkopuolelle jättäytyminen. Uutiset sattumuksista taiteilijakahviloissa, taidekouluissa ja opintomatkoilla, sekä kiivaat julkiset väittelyt taiteesta yhdessä värikkäiden elämänkohtaloiden ohella olivat otollisia vahvistamaan mielikuvia taiteilijoiden boheemista elämäntavasta.

Näyttelyssä teokset on esitelty teemoittain. Mukana on teoksia lähes viideltäkymmeneltä taiteilijalta, yhteensä lähes 100 teosta. Pääasiassa teokset ovat 1910- ja 1920-luvuilta ja öljyväritöitä, mutta mukana on myös muutama pastellityö sekä veistos. Esillä on myös paljon teoksia, jotka ovat olleet erityisen harvoin esillä. Eniten teoksia on Jalmari Ruokokoskelta, Marcus Collinilta, Ragnar Ekelundilta, Pekka Haloselta, Eero Nelimarkalta ja Tyko Salliselta. Esillä on teoksia myös aikakauden hieman tuntemattomilta taiteilijoilta. Näyttelyssä on teoksia valtaosin miestaiteilijoilta, mikä vastaa hyvin aikakauden eli 1900-luvun alun tilannetta: naistaiteilijoiden teoksia oli vähän esillä näyttelyissä.

Teoksia on esillä seuraavilta taiteilijoilta:

Ilmari Aalto, Wäinö Aaltonen, Uuno Alanko (Uno Alanco), Hugo Backmansson, Väinö Blomstedt, Mikko Carlstedt, Alvar Cawén, Marcus Collin, Ragnar Ekelund, Magnus Enckell, Antti Favén, Hjalmar Hagelstam, Pekka Halonen, Aarre Heinonen, Lennu Juvela, Ulf Johansson, Väinö Kamppuri, Väinö Kunnas, Atte Laitila, Per Åke Laurén, Anton Lindforss, William Lönnberg, Kosti Meriläinen, Eemu Myntti​, Juho Mäkelä, Eero Nelimarkka, Mikko Oinonen, Yrjö Ollila, Oskari Paatela, Jonas Petterson, Yrjö Ramstedt, Essi Renvall, Juho Rissanen, Valle Rosenberg, Ingrid Ruin, Jalmari Ruokokoski, Yrjö Saarinen, Tyko Sallinen, Santeri Salokivi, Vilho Sjöström, Torsten Tisell, Ellen Thesleff, Werner Thomé, Ragnar Ungern, Carl Wilhelms, Einari Wehmas jaWerner Åström.

Näyttelyn kaikki teokset kuuluvat Riihimäen taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmaan. Näyttely on esillä taidemuseon 2. kerroksessa. Toisessa kerroksessa on esillä uudistetussa ns. kokoelmahuoneessa myös kokoelmista aasialaista antiikkiesineistöä sekä Helene Schjerfbeckin teoksia.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Riihimäki Konstmuseum
Temppelikatu 8

019 758 4124

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

5/2,5 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. smartum-setelit.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-17:00
Lö 11:00-17:00
Sö 11:00-17:00

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Finlands Järnvägsmuseum
     
     

    Finlands Järnvägsmuseum

    Järnvägarnas historia i 1870-talets stationmiljö

     
  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Hyvinge Konstmuseum
     
     

    Hyvinge Konstmuseum

    Hyvinkään taidemuseon vaihtuvissa näyttelyissä esitellään koti- ja ulkomaista nykytaidetta ja taidehistoriaa....

     
  • Sibelius Födelsehem
     
     

    Sibelius Födelsehem

    Jean Sibelius (1865-1957) födelsehem med föremål och musik förknippade med kompositörens barndom och ungdom.

     
  • Palanderska huset
     
     

    Palanderska huset

    Borgarhem från slutet av 1800-talet.

     
  • Finlands Jaktmuseum
     
     

    Finlands Jaktmuseum

     
  • Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum
     
     

    Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum

    Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum presenterar Altias fabrik och historiet av deras produkter.

     
  • Tavastehus stadsmuseum Museum Skogster
     
     

    Tavastehus stadsmuseum Museum Skogster

    Tavastehus stadmuseums utställningar, museishop och lobby.

     
  • Fängelse
     
     

    Fängelse

    Vankila herättää tunteita ja murtaa ennakkoluuloja. Mennyt elää seinäkirjoituksissa, esineissä ja ajan...

     
  • Tavastehus Konstmuseum
     
     

    Tavastehus Konstmuseum

    Hämeenlinnan Taidemuseo on monipuolinen koko perheen kuvataidekohde Hämeenlinnan keskustan läheisyydessä.

     
  • Finlands glasmuseum
     
     

    Finlands glasmuseum

    Lasin yli 4000 vuotta vanhaa historiaa ja suomalaisen lasinvalmistuksen 300-vuotista perinnettä Riihimäen...

     
  • Nukari skolmuseum
     
     

    Nukari skolmuseum

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Sepänmäki hantverkarmuseum
     
     

    Sepänmäki hantverkarmuseum

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...