Finlands Fotografiska Museum

8.3.2019–26.5.2019 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Inträde med Museikortet
Utställning

Matti Koivumäki: Puu-Vallila

Vuosina 1974–1976 valokuvaaja Matti Koivumäki kulki lapsuutensa kotiseuduilla ja taltioi asemakaavamuutoksen vuoksi purkutuomion alle jäänyttä Puu-Vallilaa.

1960–1970-lukujen taitteessa Helsingin rakennuskanta modernisoitui ja vanhaa purettiin kiivaasti uuden tieltä. Vuosisadan alkupuolella rakennetut talot alkoivat olla ikääntyneitä, eivätkä vastanneet ajan asumisihanteita. Valokuvaaja Matti Koivumäki (s. 1950) kulki kahden vuoden ajan lapsuutensa kotiseuduilla ja taltioi asemakaavamuutoksen vuoksi purkutuomion alle jäänyttä Puu-Vallilaa.

Pitkäjänteisen kuvausprojektinsa aikana Koivumäki tutustui alueen ihmisiin ja pääsi heidän koteihinsa. Valokuvista välittyy sukupolvet ylittävä ystävyys, arkinen uurastus, yhdessä tekeminen, lasten kasvu ja leikki. Vallilalaisille rakkaan elämänmuodon puolustamisesta tuli tärkeä asia. Halu vaikuttaa oman asuinalueensa kohtaloon tuotti tulosta: aktiivisen asukasliikkeen ansiosta purkavaa asemakaavaa ei ryhdytty toteuttamaan. Sen sijaan rakennuskannan kunnostaminen alkoi saada kannatusta. Puu-Vallilan ainutlaatuinen miljöö suojeltiin 1970-luvun lopulla ja talot peruskorjattiin 1980-luvun alussa.

1970-luku oli kantaaottavan valokuvan vuosikymmen. Monet valokuvaajat tarkastelivat kriittisesti suomalaisen yhteiskunnan kipupisteitä. Koivumäki aloitti opintonsa Taideteollisen korkeakoulun valokuvalinjalla vuonna 1973. Puu-Vallila-sarjan ohella hän on dokumentoinut kasvavaa Helsinkiä, mielenosoituksia, tapahtumia ja ihmisten arkea. Näyttelyn valokuvat ovat alkuperäisiä hopeagelatiinivedoksia vuosilta 1974–1976.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Finlands Fotografiska Museum
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

(09) 6866 3621

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

10/5/0 €. Museokortilla ilmainen sisäänpääsy.

Betalningssätt

käteinen, kaikki yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, kulttuurisetelit

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-20:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Helsingfors stadsmuseum, Villa Hagasund
     
     

    Helsingfors stadsmuseum, Villa Hagasund

    Den charmfulla Villa Hagasund är belägen intill Finlandiahuset nära Tölöviken.

     
  • Tempelplatsens kyrka
     
     

    Tempelplatsens kyrka

     
  • Designmuseet
     
     

    Designmuseet

    Museet som är internationellt uppskattat är ett riksomfattande specialmuseum för finsk design.

     
  • Hotell- och restaurangmuseet
     
     

    Hotell- och restaurangmuseet

    Hotell- och restaurangmuseet är ett specialmuseum för hotell- och restaurangbranschen, turismen och finländsk...

     
  • Nationalmuseum
     
     

    Nationalmuseum

    Finlands historia från förhistoria till nutid.

     
  • Amos Rex
     
     

    Amos Rex

    Amos Rex är ett konstmuseum där det förflutna, nutid och framtid möts.

     
  • HAM Helsingfors konstmuseum
     
     

    HAM Helsingfors konstmuseum

    Helsingfors konstmuseum HAM förvaltar helsingforsarnas egen konstsamling som innehåller över 9 000 konstverk.

     
  • Naturhistoriska Centralmuseet, Naturhistoriska museet
     
     

    Naturhistoriska Centralmuseet, Naturhistoriska museet

    Utställningarna på naturhistoriska museet berättar om naturens mångflad i Finland och i den övriga världen.

     
  • Teatermuseet
     
     

    Teatermuseet

    Teatermuseets utställningar tar besökarna med till teatern och dess bakre utrymmen för att se och uppleva vad...

     
  • Museet för Nutidskonst Kiasma
     
     

    Museet för Nutidskonst Kiasma

    Kiasma är nutidskonstens hem och alla är välkomna.

     
  • Konstmuseet Ateneum
     
     

    Konstmuseet Ateneum

    Ateneum är landets mest välkända museum och den finska konstens hem.

     
  • Helsingfors Konsthall
     
     

    Helsingfors Konsthall

    Samtidskonst och design sedan 1928.

     
  • Konstmuseet Sinebrychoff
     
     

    Konstmuseet Sinebrychoff

    Värdefull konst i bryggeriägärens hem.