Postmuseum

26.3.2019–28.4.2019 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

 Inträde med Museikortet
Utställning

Pääsiäispostikorteissa muna on pääosassa – pienoisnäyttely Postimuseossa

Postimuseossa, Vapriikin kokouskäytävällä, on esillä Pääsiäismuna – elämän ja ilon symboli -pienoisnäyttely. Näyttelyssä on pääsiäismunia postikorteilla eri puolilta maailmaa.

Pääsiäisen elementeistä muna on merkityksellisimpiä sekä symbolisesti että konkreettisesti. Muna on keskeinen kevään symboli. Sitä on käytetty vuosituhansia uuden syntymisen ja hedelmällisyyden vertauskuvana.

- Munahan muokkautuu korteissa uskonnollisten aiheiden lisäksi hyvin vaikka lentopeleiksi ja autoiksi, aarteiksi ja ravinnoksi, tykinkuulaksi ja asumukseksi sekä noita-akan eväiksi. Munat ovat kovia pussaamaan ja ’ihmistelemään’ muutenkin, kertoo näyttelyn kokoelmistaan koonnut keräilijä, YTK Pertti Leppänen.

Suudelma-aiheisilla pääsiäispostikorteilla on haluttu tervehtiä ystäviä ja välittää ajatusta perheen sekä ystävien yhteisestä juhlasta. Näyttelyssä on mukana myös upeita Fabergé-aiheisia pääsiäismunakortteja.

Pääsiäiskorteilla on otettu myös kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Muna toimii esimerkiksi mustan pörssin tai kansanhuollon kotina sodan aikana ja jälkeen. Uudet tekniset saavutukset näkyivät nopeasti myös pääsiäiskorteilla.

Berätta för dina vänner!

Print version

Museets kontaktuppgifter

Postmuseum
Alaverstaanraitti 5, Tampere

0400 806 909

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

13/10/6/0€, perhelippu 30 €

Betalningssätt

Käteinen, Visa, Visa Electron, Mastercard, Maestro, Diners Club international, Ticket Mind & Body, Ticket Duo, Smartum Visa, Smartum liikunta- ja kuttuuriseteli, Virike ja Tyky (kulttuuriin) -setelit, Tyky Online

  • facebook

Öppet

Må Stängd
Ti 10:00-18:00
On 10:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 10:00-18:00
Lö 10:00-18:00
Sö 10:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Spionerimuseet
     
     

    Spionerimuseet

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo.

     
  • Moomin Museum
     
     

    Moomin Museum

    I Muminmuseet kliver du in i en helt ny värld tagen ur Tove Janssons muminböcker.

     
  • Mobilia Bil- ovh Vägmuseum
     
     

    Mobilia Bil- ovh Vägmuseum

    Bilsportens och vägtrafikens historia i Finland.

     
  • Museicentret Vapriikki
     
     

    Museicentret Vapriikki

     
  • Sara Hildéns Konstmuseum
     
     

    Sara Hildéns Konstmuseum

     
  • Laukko gård
     
     

    Laukko gård

    Laukon kartano on Tampereen seudulla sijaitseva historia- ja taidemuseo.

     
  • Emil Aaltonen museum
     
     

    Emil Aaltonen museum

    Emil Aaltonen industri- och konsthistorisk museum.

     
  • Amuri arbetarmuseikvarter, Tampereen museer
     
     

    Amuri arbetarmuseikvarter, Tampereen museer

     
  • Hiekkas konstmuseum
     
     

    Hiekkas konstmuseum

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin toimiva yksityinen taidemuseo.

     
  • Lenin-museum
     
     

    Lenin-museum

    Uusi ja erilainen Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Museum Milavida
     
     

    Museum Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Tammerfors konstmuseum
     
     

    Tammerfors konstmuseum

     
  • Kimmo Pyykkö museet
     
     

    Kimmo Pyykkö museet

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...