Hyvinge Konstmuseum

6.6.2019–31.12.2024

 Inträde med Museikortet
Utställning

Taidelabra

Hyvinkään taidemuseossa avattiin kesäkuussa 2019 Taidelabra, täysin uudenlainen toiminnallinen näyttelytila.

Taidelabra on kokeileva, kokonaisvaltainen, kokemuksellinen ja toiminnallinen näyttelytila. Taidelabra luo museopedagogiikan ja taidekasvatuksen lähtökohdista uudenlaisia lähestymistapoja taiteen katsomiseen, kokemiseen ja ymmärtämiseen. Oman tekemisen ja kokeilemisen kautta avautuu uusia näkymiä taidehistoriaan, kulttuuriperintöön ja siihen, mitä kaikkea museotyö voi olla. Lisäksi Taidelabra nostaa esiin taiteeseen, taiteilijoihin ja taiteen tekemiseen liittyviä taustoja sekä madaltaa kynnystä astua museoon.

Taidelabra on sekä kokoelmanäyttely että oppimisympäristö samassa tilassa. Taidelabrassa hyödynnetään "perinteisten" moniaististen keinojen lisäksi myös uutta tekniikkaa ja digitaalisia sovelluksia. Lasten ja nuorten lisäksi myös aikuisia puhutellaan uusien näkökulmien kautta.

Taidelabrassa esillä olevat teokset ovat osa Hyvinkään taidemuseon kokoelmia. Kokoelmiin kuuluu noin 2400 teosta, ja niiden runko muodostuu taidemaalari Yrjö Saarisen teoksista. Kokoelmassa on myös Helene Schjerfbeckin sekä lukuisten muiden hyvinkääläisten taiteilijoiden töitä eri aikakausilta aina nykypäivään saakka.

Osallistaminen ja yhteistyö erilaisten sidosryhmien ja kokemusasiantuntijoiden välillä on hankkeen kulmakiviä. Yhteistyötä on tehty ideoinnin ja suunnittelun osalta niin museoiden asiantuntijoiden kuin eri-ikäisten ja erilaisten käyttäjä- ja asiakasryhmienkin kanssa. Taidelabran toiminnallisia osuuksia testataan myös käyttäjäraatien tapaamisissa. Kokemusasiantuntijat ja raadit muodostuvat eri-ikäisistä lapsista, nuorista ja aikuisista museokävijöistä. Myös erityisryhmät ja saavutettavuus on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Hyvinge Konstmuseum
Hämeenkatu 3 D, 05800 Hyvinkää

040 480 1644

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

6/5/0 €

Betalningssätt

Käteinen, Pankki/luottokortti, Museokortti, Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-17:00
Lö 11:00-17:00
Sö 11:00-17:00

Fritt inträde onsdag kl. 16-18

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Nurmijärvi-Taiteen Museo
     
     

    Nurmijärvi-Taiteen Museo

     
  • Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum
     
     

    Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum

    Rajamäki Industri- och Alkoholmuseum presenterar Altias fabrik och historiet av deras produkter.

     
  • Nukari skolmuseum
     
     

    Nukari skolmuseum

    Kansakouluinteriööri 1920-luvun luokkahuoneessa, Nurmijärven ensimmäisen, vuonna 1873 rakennetun kansakoulun...

     
  • Finlands Järnvägsmuseum
     
     

    Finlands Järnvägsmuseum

    Järnvägarnas historia i 1870-talets stationmiljö

     
  • Finlands Jaktmuseum
     
     

    Finlands Jaktmuseum

     
  • Ainola
     
     

    Ainola

    Aino och Jean Sibelius hemmuseum Ainola.

     
  • Sepänmäki hantverkarmuseum
     
     

    Sepänmäki hantverkarmuseum

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...

     
  • Alvar Aaltos Villa Kokkonen
     
     

    Alvar Aaltos Villa Kokkonen

    Alvar Aaltos Villa Kokkonen är ett unikt konsthem vilket skapar en harmoni mellan natur, människa, arkitektur...

     
  • Ahola
     
     

    Ahola

    Ahola visas bildkonstnär Venny Soldan-Brofeldt och författare Juhani Aho livsverk i Tusbysjöns...

     
  • Aleksis Kivis hem
     
     

    Aleksis Kivis hem

    Alexis Kivis födelsehem.

     
  • Träskända konstmuseum
     
     

    Träskända konstmuseum

    På Träskända konstmuseum kan man bekanta sig med två betydande bildkonstnärers verk; Eero Järnefelt och Venny...

     
  • Riihimäki Konstmuseum
     
     

    Riihimäki Konstmuseum

    Riihimäen taidemuseo on viihtyisä kohtaamispaikka keskellä kaupunkia. Taidemuseo tarjoaa paljon nähtävää ja...

     
  • Finlands glasmuseum
     
     

    Finlands glasmuseum

    Lasin yli 4000 vuotta vanhaa historiaa ja suomalaisen lasinvalmistuksen 300-vuotista perinnettä Riihimäen...