Björneborgs konstmuseum

22.3.2019–25.8.2019

 Inträde med Museikortet
Utställning

Keräilijän katse -sarjassa Arto Jurttila. MIELEN SILMIN.

Näyttely johdattaa katsojan tulkintojen ja elämysten päättymättömälle matkalle taiteenkeräilijän kumppanina.

Taideteoksen äärellä jäämme usein sanattomaksi.

Keräilijän katse -sarjan viides näyttely kannustaa katsojaa altistumaan, eläytymään, jopa antautumaan ja lumoutumaan taiteelle.

”Olen käynyt läpi ajatuksiani taiteesta. Yllättäen tajusin, miten sidoksissa taidenäkemykseni on ollut omaan henkilökohtaiseen sosio-psykologiseen tilanteeseeni, vuodesta toiseen. Ensimmäiset hankintani olivat varsin konventionaalisia. Sitä mukaa, kun näkemykseni elämästä, työstä, ihmisten välisistä suhteista ja niiden dynamiikasta eri konteksteissa laajeni, alkoi myös toisensisältöinen taide puhutella minua. Viimeisin kohtaaminen uudentyyppisen maalauksen äärellä oli huipentuma. Uskalsin irrottautua monesta tutusta prinsiipistä ja ajattelun tavasta. Kohtaamisesta taisi tulla vahva symboli uudelle, irti ottavalle elämänvaiheelleni. Tätä en sillä hetkellä tajunnut, tunsin vain taiteen voiman.
Yllä olevista lauseista on kulunut lähes vuosikymmen. En osannut arvatakaan, kuinka tukevasti olen kerta toisensa jälkeen löytänyt taiteen avulla uusille alueille, katsomisen ja ymmärryksen rajoille, sinnekin minne en ehkä koskaan halunnut mennä."
Arto Jurttila

Eurooppalaisella taidemuseokentällä on koko 2000-luvun ajan käyty vilkasta keskustelua taidemuseoiden ja erityisesti nykytaiteen museoiden suhteesta taiteenkeräilijöihin. Saksan johtava taidelehti KUNSTFORUM julkaisi vuosikymmenen alussa kaksi laajaa teemanumeroa otsikolla Taiteenkeräilijöiden pyhä valta – Die Heilige Macht der Kunstsammler. Keskustelun huomiota herättänein esimerkki lienee ollut Berliinin valtionmuseoiden entisen ylijohtajan Peter-Klaus Schusterin näkemys. Kun museot keskittyivät taiteen keräämiseen ja kokoelmien muodostamiseen, Schuster näki tehtäväkseen keräilijöiden keräämisen. Yhdysvalloissa keräilijöiden kanssa tehtyä yhteistyötä on kautta aikojen pidetty normaalina ja luontevana.

Porin taidemuseo tarttui teemaan ensimmäisen kerran laajamittaisesti vuonna 2006 käynnistäessään yksityis- ja tallennekokoelmia esittelevän näyttelysarjan KERÄILIJÄN KATSE. Jo sarjan ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä useita teoksia sittemmin 500 taideteoksen laajuuteen kasvaneesta Arto Jurttilan kokoelmasta. Suppeamman, mutta syvemmälle menevän katsauksen kokoelmaan Porin taidemuseo teki vuonna 2012 otsikolla ILMESTYKSIÄ – REVELATIONS. Näyttelyn kirjallisessa osuudessa keräilijä avasi suhdettaan kuhunkin esillä olleeseen teokseen pyrkien houkuttelemaan katsojaa ja näyttelyssä kävijää omalle, subjektiiviselle matkalleen taiteen tarjoamiin elämyksiin ja sisältöihin.

Keräilijä Arto Jurttila totesi jo tuolloin kokoelmastaan kategorisesti, että kyse on impulsiivisista hankinnoista. Ne eivät palaudu mihinkään kanonisoituihin taidekäsityksiin. Kevään 2019 näyttely Porin taidemuseossa ei pyri antamaan kokoelmasta kokonaiskuvaa. Keskiössä ovat yksittäiset teokset ja niiden subjektiivinen kohtaaminen – katsojan ja teosten välinen dialogi sekä teosten ja näyttelykokonaisuuden välinen vuorovaikutus mahdollisimman kokonaisvaltaisella tavalla.

Keräilijän katsetta ja hänen kokoelmaansa reflektoivat taidemaalari Liisa Pesonen ja taidealan asiantuntija Jukka Valkonen, jotka ovat myös kuratoineet näyttelyn. Näyttelyssä on esillä teoksia mm. Stig Baumgartnerilta, Carolus Enckelliltä, Irmeli Hulkolta, IC-98:lta, Pertti Kekaraiselta, Silja Rantaselta, Anna Retulaiselta, Päivi Siréniltä sekä Pekka Vesteriseltä.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Björneborgs konstmuseum
Eteläranta, 28100 Pori

(02) 621 1080

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

14/7/3,50/2,50 €

Betalningssätt

Käteinen, pankki- ja luottokortti

  • facebook
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-20:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Fri inträde varje onsdag klockan 18-20

Näyttelyn tekstit kielillä

Näyttelyyn ääniopas kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Raumo museum, Gamla Rådhuset
     
     

    Raumo museum, Gamla Rådhuset

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Wahlbergs  hus Nystads museum
     
     

    Wahlbergs hus Nystads museum

    Historia av trästad och sjöfart.

     
  • Raumo museum Marela, ett skeppsredarhem
     
     

    Raumo museum Marela, ett skeppsredarhem

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Raumo konstmuseum
     
     

    Raumo konstmuseum

     
  • Satakunda Museum
     
     

    Satakunda Museum

    Historiska museet av Satakunta och Pori.

     
  • Raumo museum, Kirsti
     
     

    Raumo museum, Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.

     
  • Rosenlew-museum
     
     

    Rosenlew-museum

     
  • Kankaanpää stadsmuseum
     
     

    Kankaanpää stadsmuseum

    Tre museum och fyra utstälningar på en gång - lokal histori, konst och garnison histori.

     
  • Emil Cedercreutz museum
     
     

    Emil Cedercreutz museum

    Skulptören Emil Cedercreutz (1879-1949) livsverk.

     
  • Satakunda Museum, Naturhuset Arken
     
     

    Satakunda Museum, Naturhuset Arken

     
  • Teresia och Rafael Lönnströms Hemmuseum
     
     

    Teresia och Rafael Lönnströms Hemmuseum

    Fabrikägarna Teresia och Rafael Lönnströms representationshem med finlänsk målerikonst från 1800–1900-talen.

     
  • Raumo sjöfartsmuseum
     
     

    Raumo sjöfartsmuseum

    Rauman merimuseo kertoo keskiaikaisen kaupungin olemassaolon elinehdoista: merestä ja merenkulusta.