Finlands lantbruksmuseum Sarka

16.1.2019 (19.00) NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Evenemang

Kyläkeskiviikko: Etelä-Vesikoski

Kyläkeskiviikossa muutosten Etelä-Vesikoski

Kaikista Loimaan kylistä Etelä-Vesikoski on kokenut vuosisatojen kuluessa suurimmat muutokset, sillä vanhan maalaiskylän paikalla sijaitsee nyt Loimaan kaupungin keskustaajama. Etelä-Vesikoski sopiikin näin ollen aloittamaan Kyläkeskiviikkojen kevään 2019 sarjan, sillä tänä vuonna vietetään Loimaan kaupungin 50-vuotisjuhlavuotta. FM Sami Männistö kertoo Etelä-Vesikosken vaiheista aina 1500-luvulta nykypäiviin asti Suomen maatalousmuseo Sarassa ke 16.1. klo 19.

Vuonna 1876 valmistuneen Loimaan rautatieaseman ympärille syntyi uutta taloudellista toimintaa ja asutusta, jonka ympärille kasvoi taajama, josta muodostui ensin Loimaan kauppala ja lopulta Loimaan kaupunki.

Kyläkeskiviikossa käydään läpi mm. sitä, mitä tapahtui 1600-luvulla Kartanonmäellä sijainneelle Wittenberg-suvun kartanolle ja mitkä olivat kylän vanhat kantatalot, ja mitä niistä on jäljellä. Lisäksi käydään läpi sitä, miksi vanhan maalaiskylän vuosisataisille pelloille nousi vähitellen moderni maalaiskaupunki.

Kyläkeskiviikoissa tutustutaan isojakokarttojen avulla loimaalaiskylien historiaan. Myöhemmin keväällä tutustutaan vielä helmikuussa Pahikaisten, maaliskuussa Ypäjänkylän sekä huhtikuussa Suutarlan ja Vuolteen kyliin. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Finlands lantbruksmuseum Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/6/0 €

Betalningssätt

Maatalousmuseon lipunmyynnissä käy maksuvälineinä käteisen ja pankkikorttien lisäksi luottokorteista Visa, Visa Electron, Mastercard ja Maestro.

Maksuvälineenä toimivat myös Smartumin Kulttuurisetelit, Virikesetelit ja Tyky-Kuntosetelit. Seteleillä voi maksaa museon pääsylippuja ja opastuksia ja ne hyväksytään maksettaessa nimellisarvostaan.

  • facebook
  • twitter

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
     
     

    Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi

    Här du kan uppleva den finska bokens händelserika och intressanta berättelse!

     
  • Sastamala omnedjs Museum
     
     

    Sastamala omnedjs Museum

    Sastamalan seudun museo on yli 80-vuotias kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallettaa...

     
  • Huittinens  museum
     
     

    Huittinens museum

    Komea kivimakasiini on täynnä katsottavaa niin historian kuin taiteen ystäville.

     
  • Nuutajärvi Glasmuseum
     
     

    Nuutajärvi Glasmuseum

    Finlands äldsta glasfabriks 200-åriga historia.

     
  • Alpo Jaakolan Patsaspuisto
     
     

    Alpo Jaakolan Patsaspuisto

    Alpo Jaakolan patsaspuisto on syntynyt vuosikymmenien luomistyön tuloksena. Veistokset ovat vuosien saatossa...

     
  • Käsityömuseo Miila
     
     

    Käsityömuseo Miila

    Museo käsitöiden ja käsillä tekemisen historiasta

     
  • Loimaan taidetalo
     
     

    Loimaan taidetalo

     
  • Salon elektroniikkamuseo
     
     

    Salon elektroniikkamuseo

    Museon näyttelyssä esillä radioita, puhelimia, televisioita, monitoreja ja pelattavissa vanhoja videopelejä

     
  • Härkälän kartano
     
     

    Härkälän kartano

    Ett levande hem & museet

     
  • Lokstallet - Salo konstmuseum
     
     

    Lokstallet - Salo konstmuseum

     
  • Sydvästra-Tavastlands museum
     
     

    Sydvästra-Tavastlands museum

    Tervetuloa Kirjavan Kankaan Kaupunkiin! Museo kertoo kuinka Forssan kehräämöstä sai alkunsa tehdaskylä, josta...

     
  • Laukko gård
     
     

    Laukko gård

    Historiallinen Laukon kartano on Pirkanmaan kauneimmalla järviseudulla sijaitseva taidemuseo.

     
  • Lundo Vanhalinna
     
     

    Lundo Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...