Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Kotiin - Karjalan kaikuja ja kuvia

Lahden historiallinen museo, Lahti

  • 6.6.2024–10.8.2025

Lahden Historiallisen museon vaihtuva näyttely ”Kotiin – Karjalan kaikuja ja kuvia” kysyy, miltä kodin menettäminen tuntuu ja miten menetetyn kodin muisto elää ihmisten mukana.

 

Karjalaisevakkojen kohdalla toisteltiin sodan jälkeen sanontaa ”sopeutumisesta uusille asuinsijoille”. Miten kotiinsa voi sopeutua ja missä todellinen kotipaikka silloin on? Sodan päätyttyä jälleenrakennettiin talojen lisäksi myös tunteita, muistoja ja kokemuksia.

Näyttelyn takana ovat tutkiva muusikko Anne-Mari Kivimäki; valokuvaaja, tutkija Hanna Koikkalainen; sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen sekä näyttelyn äänisuunnittelusta vastaavana muusikko Eero Grundström. Näyttelyn kuratoi amanuenssi Ilkka Kuhanen. Näyttelyn teoksia on ollut esillä eri puolilla Suomea ja Venäjää. Tällä kertaa ”soiva valokuvanäyttely” on tuotu Lahteen, jossa Karjalan evakkojen perintö elää vahvana. Näyttelyn sisältöjä on osallistavien menetelmien avulla tuotu osaksi lahtelaista maisemaa.

Monitaiteellisen yhteistyön tuloksena syntyi polveileva visuaalismusiikillinen kokonaisuus, joka runollisesti pohtii evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä, nykytodellisuutta venäläisissä kylissä, karjalaisuutta sekä uutta elämää evakuointipaikkakunnilla. Näyttelyssä yhdistyvät vanhat ja uudet kuvat Karjalasta, evakkojen muistot ja Karjalasta kerätyt luonnon elementit. Kotijärven vedet muuttuvat pyhiksi ja rypytystaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle.

”Itkettiin, halattiin.
Oli jäähyväisten tunnelma. Monelle
se olikin viimeinen lähtö.
Junan lähdettyä tuntui niin tyhjältä.
Kylä ei ollut enää entisensä.”

Anne-Mari Kivimäki (s. 1976) on yksi tämän hetken kiinnostavimpia muusikoita, jonka työkalupakista löytyvät arkistoäänitteet, paljepelit ja muut uudet saundit. Hän toimii Lakkautettu kylä -orkesterin kapellimestarina, kiertää kokeellisen etnoteknobändin Suistamon Sähkön kanssa sekä esiintyy soolona. Kivimäki on esiintynyt ja edustanut Suomea kansainvälisillä festivaaleilla ja konserttilavoilla vuodesta 1996. Hän voitti vuoden artisti -palkinnon Suomen ensimmäisessä Etnogaalassa vuonna 2017 ja hänen albuminsa Lakkautettu kylä on saanut palkintoja ja ehdokkuuksia niin Saksassa kuin Suomessakin mm. Emma-ehdokkuus, vuoden kansanmusiikkilevy ja Preis der deutschen Schallplattenkritik. Levy ylsi arvostetulle World Music Charts Europe -listalle, sijalle 10.

Hanna Koikkalainen (s.1980, Imatra) on valokuvataiteilija, joka käsittelee teoksissaan kollektiivista muistia, muistoja, maiseman muutosta, kansanperinnettä, luontosuhdetta ja tarinoita. Hänen suomalaisia ja venäläisiä rajakyliä käsittelevä valokuvakirjansa Raja (2016) valittiin vuoden kauneimmaksi kirjaksi.

Hanneriina Moisseinen on kuvataiteilijataustainen sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri, joka on palkittu mm. Sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla, Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinnolla ja Kalevalaseuran Akseli Gallen-Kallela -tunnustuspalkinnolla. Hän on julkaissut useita sarjakuvakirjoja omaperäisistä teemoista, jotka sijoittuvat henkilökohtaisen ja yhteisen muistin leikkauspisteisiin. Näistä esimerkkeinä ovat “Isä” (2013) sekä “Kannas” (2016), joka on käännetty viidelle eri kielelle. Moisseisen teoksia on ollut esillä taidegallerioissa ja museoissa noin kahdessakymmenessä eri maassa, Suomessa esimerkiksi Kiasmassa ja Mäntän kuvataideviikoilla. Hänen teoksiaan on hankittu Valtion Taideteostoimikunnan ja Saastamoisen säätiön kokoelmiin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Lahden historiallinen museo
Kartanonkatu 1, 15110 Lahti

050 3985536

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Lahden historiallinen museo, Kartanonkatu 1, 15110 Lahti


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/10/0€

Maksutavat

Meillä käyvät tavallisten maksukorttien ja käteisen lisäksi Museokortti, Smartum pay, Smartum kulttuurisetelit, Epassi ja Edenred Mobiili.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-19:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-16:00

Pyhäpäivät ja tapahtumat voivat vaikuttaa aukioloaikoihin. Museon lipunmyynti päättyy 30min ennen sulkemista

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot