Pohjoistuulen metsä
Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta
- 9.6.2024–22.9.2024
Pohjoistuulen metsä kertoo pohjoisesta havumetsästämme, joka parhaimmillaan ylläpitää monimuotoista elämää ja on kymmenien tuhansien eliöiden koti.
Yksi asuu pöllön oksennuspallossa, toinen keloutuvan ikivanhan männyn tyvessä, kolmas tarvitsee monipeninkulmaisen erämaan. Jollekin metri on pitkä matka, toiselle vuosisata liian lyhyt ja kaikki kietoutuvat monimutkaisten vuorovaikutusverkostojen kautta toisiinsa.
Näyttelyn kuvat ovat suojelualueilta suomalaisista luonnonmetsistä, joita on jäljellä enää muutama prosentti maan metsäpinta-alasta. Valtaosa niin metsistä, soista kuin pienvesistäkin on tehometsätaloudesta johtuen muuttunut olennaisesti erilaisiksi kuin mitä ne olisivat luonnostaan. Lukuisat lajit eivät selviä uusissa olosuhteissa.
Olemme niin tottuneita ihmisen muokkaamiin maisemiin, että luonnontilaisen metsän kasvot uhkaavat kadota mielestämme. Pohjoistuulen metsä on päätösosa kahden valokuvaajan, Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon metsätrilogialle. Aiemmat teokset ovat suomalaista metsämytologiaa luotaava Puiden kansa (1997) ja metsätalouden varjopuolia kuvaava Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009). Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen Pohjoistuulen metsä -näyttelyyn liittyvä samanniminen julkaisu oli yksi kuudesta vuoden 2023 tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta.
Näyttely on avoinna:
19.6.2024-18.8.2024 ma-pe 10-18, la-su 11-17,
20.8.2024-22.9.2024 ti-su 11-17
Näyttely on suljettu:
21.-22.6.2024
Museon yhteystiedot
Etelä-Karjalan museo
Kristiinankatu 15, 53900 Lappeenranta
040 130 9218
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Etelä-Karjalan museo, Kristiinankatu 15, 53900 Lappeenranta
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
Pääsymaksut 11/8/0 €
Maksutavat
Käteinen, useimmat luotto- ja debit-kortit.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-17:00 |
Ke | 11:00-17:00 |
To | 11:00-17:00 |
Pe | 11:00-17:00 |
La | 11:00-17:00 |
Su | 11:00-17:00 |
AVOINNA 2.1.-2.6. ja 20.8.-29.12. ti-su 11-17, 3.6.-18.8. ma-pe 10-18, la-su 11-17 SULJETTU 1.1., 26.2.-8.3., 29.3.-1.4., 30.4.-1.5., 9.5., 3.-18.6., 21.-22.6., 23.9.-11.10., 6.12., 23.-26.12. ja 31.12.