Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Pohjoistuulen metsä

Pohjanmaan museo, Vaasa

  • 5.10.2024–24.7.2025

Valokuvataiteilijoiden Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon kolmenkymmenvuotinen taiteellinen ja tutkimuksellinen työ metsäaiheiden parissa huipentuu Pohjoistuulen metsä –näyttelyyn, joka nähdään Pohjanmaan museolla 5.10.2024 –27.4.2025.

 
Elämän puu/Livets träd/Tree of Life

Pohjoistuulen metsä on samalla päätösosa Kovalaisen ja Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen metsäaiheiselle trilogialle, jonka ensimmäiset osat ovat suomalaista metsämytologiaan syventyvä Puiden kansa (1997) ja metsätalouden varjopuolia tulkitseva Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009). Näyttely sisältää valokuvateosten lisäksi laajaan tutkimukseen perustuvaa faktatietoa Suomen metsistä.

Pohjoistuulen metsä valottaa luonnonmetsiämme elämää ylläpitävänä monimuotoisena tilana. Se kuvaa metsien rikkaita ekosysteemejä, joissa on eri-ikäisiä ja erilajisia puita sekä tuhansien kasvien, sienten, eläinten, alkueliöiden, arkkien ja bakteerien muodostamia eliöyhteisöjä. Näyttelyn valokuvat ovat pääosin suojelualueilta itärajan tuntumasta Pohjois-Karjalasta Lappiin, sillä muualla Suomessa on enää jäljellä vain sirpaleita luonnonmetsäalueista.

Näyttelyssä tuodaan esille metsien nykytilanne sekä tulevat haasteet, metsäluonnon uhanalaistuminen ja häviäminen. Se haastaa, mutta samalla tarjoaa näkemyksiä kävijöille siihen, mitä voimme tehdä säilyttääksemme viimeiset luonnonmetsämme.

Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Pohjanmaan museo
Museokatu 3, 65100 Vaasa / Museigatan 2, 65100 Vasa

(06) 325 3800

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Pohjanmaan museo, Museokatu 3, 65100 Vaasa / Museigatan 2, 65100 Vasa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/7/0 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Kuntoseteli, Smartum, ePassi.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Näyttelyn tekstit kielillä