Personae – persoonallisuuksien kuvia
Sibelius-museo, Turku
- 11.2.2026–31.5.2026
Persoonallisuuksien kuvia Åbo Akademin säätiön taidekokoelmista Sibelius-museossa

Personae esittelee laajasti Åbo Akademin säätiön taidekokoelman henkilökuvia, minkä lisäksi esillä on myös teoksia Casa Haartmanista, Ett Hem -museosta ja Pro Artibus -säätiön kokoelmista.
Esillä on 40 taiteilijalta noin 60 teosta ajallisesti 1840-luvulta 2010-luvulle. Teosvalikoima kattaa henkilökuvan koko kirjon mitaleista videomuotokuviin ja rintakuvista valokuviin, maalauksia ja karikatyyrejä unohtamatta. Teoksiin sisältyy niin edustusmuotokuvia kuin taiteilijoiden omakuvia. Näyttely kunnioittaa yliopistollista muotokuvaperinnettä, joka on vanhimpia taidekokoelman muotoja.
Persoonallisuus määritellään ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen muodostamaksi kokonaisuudeksi. Sen ajatellaan olevan enemmän tai vähemmän pysyvä, mutta se voi myös muuttua. Yksilöllisyyttä palvovassa ajassamme omakuvista on tullut jokaisen itseilmaisun väylä. Tästä syystä henkilökuvan historiaa valottava näyttely lisää ymmärrystämme omasta ajastamme.
Muotokuvauksen perinteisimpänä lajina, ja valitettavan usein vähiten kiinnostavana, pidetään edustusmuotokuvaa. Monien mielestä tällaiset muotokuvat ovat ainoastaan perinteen pakonomaista ylläpitoa, eivät laisinkaan elävää taidetta. Perinteessä on kuitenkin elämää, ja muotokuva on sekä todiste eläneestä ihmisestä että kuvaus hänestä. Vanhojen muotokuvien viehätys perustuu tälle: tuo tuossa on kuin elävä vaikka on kuollut ja kadonnut. Muotokuva sekoittaa aikakäsityksiämme, koska mennyt tulee konkreettisesti tähän hetkeen ja tilaan.
Henkilökuvissa voi esiintyä persoona itse tai jokin häneen assosioituva asia tai paikka. Ryhmäkuvat voivat kuvastella joukon dynamiikkaa tai esitellä heidät ulkomaailmalle. Välillä henkilökuva on propagandistinen, kun taas toisinaan on kuin toteamus: hän oli tässä. Edessäsi on persoona, mutta millainen?
Personae tarjoaa kohtaamisia aikaistemme kanssa, mutta tutustuttaa myös historiallisiin persoonallisuuksiin. Tervetuloa todistamaan viime vuosisatojen mittaista inhimillistä komediaa.
Teksti: FT Juha-Heikki Tihinen
Näyttely on Åbo Akademin säätiön ja Pro Artibus -säätiön yhteistuotanto.
Museon yhteystiedot
Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku
050 337 6906, 050 362 5828
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
7/5€, ryhmät 5€/ hlö (väh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 7/5€, grupper 5€/pers (minst 10) Konserternas pris avviker.
| 7/5€, groups 5€/person (min. 10) The price of the concerts may vary.
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum- & Epassi-kulttuurisetelit, ICOM, Pressikortti, Vammaiskortti.
Kontanter, allmännaste bank- och kreditkort, Museikortet. Smartum-& Epassi-kultursedlar, ICOM, Presskort, Funktionshinderkort
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museokortti, Smartum, Epassi, ICOM, Presscard, EU Disability Card
Aukioloajat
| Ma | Suljettu |
| Ti | Suljettu |
| Ke | 11:00-16:00 |
| To | 11:00-18:00 |
| Pe | 11:00-16:00 |
| La | 11:00-16:00 |
| Su | 11:00-16:00 |
Museo on suljettu 1.1., 6.-21.1., 18.4., 1.5., 20.-22.6., 6.12., 24.-26.12.,31.12., 1.1.2026
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: sisääntulokerroksen tilat
- Esteetön wc
- Invapysäköinti
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Kosketeltavia esineitä

