Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Pyhän Olavin kilta 100 vuotta

Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinna

  • 4.10.2024–30.3.2025

Pyhän Olavin killan juhlavuoden näyttelyn keskiössä on killan museolle lahjoittama esinekokoelma.

 
Näyttelyssä on esillä lähes 200 esinettä, joista suurin osa on puisia talonpoikaisesineitä. Kuva: Riihisaari – Savonlinnan museo.

Pyhän Olavin Kilta 100 vuotta -näyttely kertoo juhlavuottaan viettävästä savonlinnalaisesta paikallisyhdistyksestä. Se esittelee myös ennen kaikkea yhdistyksen aikanaan keräämää runsasta esinekokoelmaa, joka on Savonlinnan museon perusta. Kilta on ollut museotoiminnan uranuurtaja Savonlinnassa, ja se oli merkittävässä roolissa Savonlinnan museon perustamisessa. Näyttelyssä on esillä kattava otos puisia talonpoikaisesineitä, joiden kautta kerrotaan elämän arjesta Suomessa 1800–1900-luvuilla.


Pyhän Olavin Kilta perustettiin Savonlinnassa syksyllä 1924. Yhdistyksen alkuvaiheet liittyvät läheisesti Olavinlinnan kunnostamiseen, ylläpitoon ja tunnetuksi tekemiseen. Kilta vastasi omalta osaltaan linnassa käyneiden matkailijoiden opastuksestakin 1930-luvulle saakka.

Vuosien saatossa Pyhän Olavin Kilta on useaan otteeseen suoraan rahoittanut Olavinlinnan restaurointitöitä. Julkaisu- ja esitelmätoiminta sekä historiallisten tietojen tallentaminen on sekin kuulunut killan toimenkuvaan alusta saakka.

Kilta oli mukana käynnistämässä Savonlinnan museotoimintaa, ja sai Olavinlinnasta käyttöönsä kaksikerroksisen museohuoneiston, jossa avattiin killan esinekokoelmaan perustunut näyttely elokuussa 1939. Pyhän Olavin Kilta on aktiivisesti mukana museotoiminnassa edelleen, ja järjestää yhteistyössä Riihisaari – Savonlinnan museon kanssa mm. näyttelyitä, tapahtumia sekä yleisöluentoja.

Pyhän Olavin Killan juhlavuoden näyttelyn keskiössä on killan museolle lahjoittama esinekokoelma. Määrällisesti eniten kokoelmaa ovat kartuttaneet nimineuvos Kaarlo Hämäläinen Sulkavalta sekä Kerimäen nimismies Heikki Häyrynen eli ”Romu-Heikki”, jotka heidätkin näyttelyssä esitellään.

Näyttelyyn on koottu lähes 200 aitoa, käytössä ollutta tavaraa Pyhän Olavin Killan kokoelmasta. Suurin osa esineistä on arjessa tarvittuja, puisia talonpoikaisesineitä, jotka tehtiin ja tarvittaessa korjattiin useimmiten itse.

Näyttelyn suurimmat esineet löytyvät salin keskelle luodusta tupamiljööstä. Siellä ovat myös ainoat esineet, jotka eivät ole Killan kokoelmaa: taidokkaasti tehty leivinuuni- ja hella-lavaste, hellan keittotaso sekä räsymatot.

Näyttely on osa Pyhän Olavin Kilta ry:n 100-vuotisjuhlavuotta. Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto on tukenut näyttelyä.

Pyhän Olavin Kilta 100 vuotta, 4.10.2024–30.3.2025, Riihisaari – Savonlinnan museo.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Riihisaari – Savonlinnan museo
Riihisaari

044 417 4466

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Riihisaari – Savonlinnan museo, Riihisaari


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/5/6/0 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Edenredin maksukortti ja sovellus, ePassi, Smartumin kulttuuriseteli ja Smartum Pay sekä Savonlinnan Kaikukortti. Veikkaus-kortilla ilmainen sisäänpääsy keskiviikkoisin. Hostelkortin haltijalle sisäänpääsy ryhmälipun hinnalla.

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Avoinna heinä-elokuussa päivittäin klo 10-18. Suljettu 29.3., 21.–22.6., 6.12. ja 16.–24.12.2024. Suljettu: 1.–19.1.2025, huoltotauko.

Teemat

Hakusanat

vanhat esineet, pok
 

Kohdetta lähellä olevat museot