Emma Jääskeläinen: Long Long Longing, Unfolding the Night

Long Long Longing, Unfolding the Night käsittelee odotusta, hoivaa, sekä kehossa tapahtuvien muutosten aiheuttamia fyysisiä ja henkisiä kipukohtia ja muotoja. Metalli-, kivi- ja tekstiilimateriaaleista valmistunut installaatio on syntynyt yöllisistä havainnoista, vajaiden unien aiheuttamasta painosta, kaipuusta sekä elämän rajallisuuden ja kehon kapasiteettien ratkeamisesta.

Näyttelyssä on esillä piirroksia, kehon muuttuvien muotojen luonnoksia ja tuntuja. Veistokset lainaavat muotoja kirjaimista, numeroista, sarjakuvista, ihmiskehosta ja nuoteista. Unfolding viittaa avaamiseen ja paljastamiseen. Taitokset näkyvät kankaiden viikkausjäljissä, sisätilojen ja intiimien hetkien valituissa paloissa. Saumat pursuavat tunnustuksia, tärkeissä on kosketusjälkiä ja ne on sidottu huolella.

Olen syventynyt kivimateriaaliin ja sen herättämiin kehollisiin mielikuviin, sen lämpötiloihin ja sen taidehistorialliseen kehykseen. Kivi on tallentanut tietoa ikuisuuden. Näissä teoksissa valkoharmaa mineraali on löytynyt Tattarisuon kiviveistämöllä työskennelleiden taiteilijoiden ylijäämästä. Niistä valmistetut kynsien sirpit, vajaat taivaan kuut, ovat bumerangeja, joilla kaavitaan todisteita omasta henkilöhistoriasta. Kivi toimii astiana sekä yölamppuna. Hiottu, valon läpäisevä kivi vie myös ajatukset luihin, elimiämme ja lihaamme kannatteleviin rakenteisiin. Perhekin on eräänlainen rakenne, joka kannattelee ja tukee meitä. Viimeaikaisissa teoksissa olen käsitellyt äitiyden synnyttämää kiintymyssuhdetta sekä pohtinut perhettä laajempana verkostona, joka ulottuu ydinperheen ulkopuolelle.

Yöllä keho taittuu lepoon. Tässä tilanteessa kankea keho tuntuu puiselta kokoontaitettavalta puutarhatuolilta, joka pitää runnoa kasaan. Maidosta täyttyvät pingotetut rinnat, kuin märät koiran kuonot, tunnustelevat viileää ilmaa, odottavat nokkijaa. Nukkuvien hengitys, monotoninen soundtrack, yrittää rauhoittaa vaeltelevia ajatuksia. Keho on jonkinlaisessa välitilassa, jatkuvassa muutoksessa, rauhaa etsimässä.

Tuu, tuu, yön suu.

Emma Jääskeläinen (s. 1988) on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2019. Hänen veistostensa lähtökohtana on usein ihmiskeho ja sen muistiin tallentuneet kokemukset. Eräänlainen hidastuminen ja herkistyminen ovat tärkeitä taiteen tekemisen lähtökohtia, jotka kyseenalaistavat vallalla olevan teknologiaan, innovaatioon ja nopeuteen nojaavan yhteiskunnan. Viimeaikaisissa teoksissaan Jääskeläinen on käsitellyt vanhemmuutta ja sen myötä erilaisia yhteyksiä ja vastuuta toisista ihmisistä, eliöistä ja ympäristöstä. Tänä vuonna hänen teoksiaan on ollut esillä nykytaidekeskus Vleeshalissa Hollannissa ja syksyllä niitä nähdään Ranskassa osana Paris+ par Art Basel -tapahtumaa.

Taiteilijan työskentelyä tukevat Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto. Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.