Helsinki Biennaali
HAM Helsingin taidemuseo, Helsinki
- 11.6.2023–17.9.2023
Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo korkeatasoisen nykytaiteen Vallisaareen, HAM Helsingin taidemuseoon ja eri puolille Helsinkiä.
Vuoden 2023 Helsinki Biennaalin nimi Uusia suuntia voi syntyä viittaa vaihtoehtoiseen tapaan elää maailmassa ja ymmärtää sitä – sekä kuvitella muita mahdollisia tulevaisuuksia. Biennaalin teoksista noin puolet on uusia komissioita ja paikkasidonnaisia teoksia. Ne käsittelevät aikamme polttavia kysymyksiä, kuten ympäristötuhoa, poliittisia konflikteja ja teknologisen kehityksen vaikutuksia.
Tänä vuonna Helsinki Biennaalin voi kokea sekä Helsingin Vallisaaressa että HAM Helsingin taidemuseossa. Lisäksi taideteokset ja muu biennaaliohjelma levittäytyvät ympäri kaupunkia, kuten Helsingin keskustakirjasto Oodiin, Stoaan sekä muihin julkisiin tiloihin. Helsingin Vallisaaressa nähdään ulkoilmateoksia, jotka käyvät hienovaraista dialogia ympäristön ja sen ainutlaatuisen ekosysteemin kanssa. Vallisaaren vanhoissa ruutikellareissa yleisö voi kokea täysin uusia tilausteoksia. Helsinki Biennaali 2023 on vahvasti läsnä myös digitaalisesti ja mukana on yhteensä kuusi verkkotaideteosta. Teokset ovat esillä biennaalin verkkosivuilla helsinkibiennaali.fi
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
HAM Helsingin taidemuseo
Eteläinen Rautatiekatu 8, Tennispalatsi 2.krs
(09) 310 87 001
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
HAM Helsingin taidemuseo, Eteläinen Rautatiekatu 8, Tennispalatsi 2.krs
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
16/14/0 €
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum, Edenred, ePassi, Tyky-setelit, Virike-setelit, Eazybreak ja Mobile Pay.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-17:30 |
Ke | 11:30-19:00 |
To | 11:30-19:00 |
Pe | 11:30-19:00 |
La | 11:30-19:00 |
Su | 11:30-19:00 |