Tom of Finland – Rohkea matka
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
- 28.4.2023–29.10.2023
Maailman tunnetuimpiin suomalaistaiteilijoihin kuuluva Tom of Finland on kuuluisa omaleimaisesta tyylistään ja ikonisista kuvistaan. Kiasman näyttely nostaa esiin Tom of Finlandin taituruuden kuvantekijänä ja osoittaa hänen asemansa yhtenä 1900-luvun taiteen ja visuaalisen kulttuurin keskeisistä tekijöistä.
Private collection, Courtesy Galerie Judin, Berlin
© Tom of Finland Foundation
Näyttelyssä on esillä teoksia Los Angelesissa sijaitsevan Tom of Finland -säätiön kokoelmista sekä Suomen Kansallisgallerian kokoelmista, minkä lisäksi nähdään myös teoksia julkisista ja yksityisistä kokoelmista niin Suomesta kuin ulkomailta. Piirustusten ohessa on esillä arkistomateriaalia, taiteilijan asuja ja muistoesineitä, kirjeitä, julkaisuja, lehtiä ja elokuva.
Näyttelyyn sisältyy myös tuotantoyhtiö Donkey Hotelin tuottama virtuaaliympäristö, jossa katsoja pääsee tutustumaan Tom of Finlandin entiseen työhuoneeseen Los Angelesissa osoitteessa 1421 Laveta Terrace. Nykyisin yleisesti TOM Housena tunnetussa talossa taiteilija asui ja työskenteli elämänsä viimeisen vuosikymmenen.
Näyttelyn tarinallisena lähtökohtana ovat Tom of Finlandin (s. Touko Valio Laaksonen, 8.5.1920–7.11.1991) elämänvaiheet, joiden kautta tarkastellaan hänen kuusi vuosikymmentä kattavaa toimintaansa. Keskeisiä tapahtumia ja paikkoja ovat nuoruus maaseudulla, aika asepalveluksessa, muutto kaupunkiin, sodan jälkeinen kausi ja monet matkat Euroopassa ja Amerikassa. Teoksissa toistuvat Tom of Finlandin vakiohahmot kuten metsuri, motoristi, toimistotyöläinen, sotilas ja poliisi.
”Kuvaan teoksissani johdonmukaisesti maskuliinista kauneutta. Totta kai liioittelen lihaksia ja sukuelimiä, siitähän kuvien unenkaltaisuus juuri syntyy.” -Tom of Finland, Sex Press, La Martiniere, 2012
Tom of Finlandin kuvaamissa mielikuvituskohtauksissa eteemme aukeaa nautinnon, himon ja hyväksyttävyyden maailma. Näyttely sijoittaa taiteilijan tuotannon laajempaan yhteyteen, joka liittyy välittömästi kansainvälisen LGBTQI+-liikkeen ja -kulttuurin historiaan. Samaan aikaan avautuu Kiasman omista kokoelmista koottu queer-näyttely, Dreamy. Näyttelyn keskiössä on LGBTQI+ -identiteetteihin kohdistuvien asenteiden historiallinen jatkumo, mikä osaltaan korostaa Tom of Finlandin taiteen uraauurtavaa merkitystä.
Näyttelyn yhteydessä julkaistavaan kirjaan sisältyy näyttelyä varten tilattuja artikkeleita, aiemmin julkaistuja tekstejä sekä otteita yhdestä Tom of Finlandin viimeiseksi jääneistä haastatteluista.
Näyttelyä ei sen sisältämän suorasukaisen seksuaalisen kuvaston vuoksi suositella lapsille. Näyttelyssä vierailu on huoltajan vastuulla.
Varaa opastettu kierros näyttelyyn
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki
0294 500 501
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Nykytaiteen museo Kiasma, Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
20/12/0 €
Maksutavat
Pääsymaksun voi maksaa myös Museokortilla, Smartumin kulttuurisetelillä, Luottokunnan Virikesetelillä, TyKy-Kuntosetelillä tai ePassilla.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-20:30 |
Ke | 10:00-20:30 |
To | 10:00-20:30 |
Pe | 10:00-20:30 |
La | 10:00-18:00 |
Su | 10:00-17:00 |
kiasma.fi