Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

VAPAUSSOTA 1918

Perinnekeskus Wanha Veteraani, Hamina

  • 13.5.2023–1.10.2023

VAPAUSSOTA 1918 - itsenäisen Suomen kohtalonhetket kapinasta kansanvaltaan

 

Vapaussodan tapahtumista tulee tänä vuonna kuluneeksi 105 vuotta. Vasta itsenäistyneen valtiomme ensimmäiset kohtalonhetket kulminoituivat 27. Tammikuuta 1918 alkaneeseen vapaussotaan. Osapuolina olivat aseelliseen kapinaan laillista järjestysvaltaa vastaan ryhtyneet punakaartit ja Suomen hallituksen viralliseen järjestyksenpitoon valtuutettu valkoinen armeija. Molemmat nimittivät sotaa alussa vapaussodaksi, mutta kummallakin vapautuminen tarkoitti eri asioita. Punaisilla aikomus oli vapautua porvarien ja herrojen pakkovallasta ja valkoisten aikomus taas oli vapautua venäläisestä sotaväestä.
Tässä näyttelyssä nähdään laaja otanta vapaussodan aikaisia ja sotaan liittyviä esineitä ja dokumentteja kaikilta osapuolilta. Luonnollisesti materiaali on pääosin sodan voittaneeseen valkoiseen puoleen liittyvää, koska sodan hävinneen osa on aina kovin surkea ja siksi punaisille kuulunutta materiaalia on vaikea löytää.
Tämä kokoelma on yksityisomistuksesta huolimatta kaikille suomalaisille kuuluvaa kulttuurihistoriaa. Useiden merkkien, lippujen ja taideteosten tekijöinä ovat olleet suuret suomalaiset taiteilijat, kuten Akseli Gallen-Kallela, Aarno Karimo, Jean Sibelius, Lauri Leppänen, Emil Wikström, Gunnar Finné ja monet muut.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Perinnekeskus Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

0449862225

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Perinnekeskus Wanha Veteraani, Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/8/0

Maksutavat

Museokortti, pankki/luottokortti ja käteinen

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-16:00
Ke 10:00-16:00
To 10:00-16:00
Pe 10:00-16:00
La 10:00-16:00
Su 10:00-16:00

Auki ryhmille tilauksesta (pienikin ryhmä käy)

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot