Idän henkisyys
Villa Gyllenberg, Helsinki
- 26.4.2023–13.8.2023
Taide- ja kulttuurihistoriallinen katsaus ’idän henkisyyttä ’ koskeviin mielikuviin.
Miten suomalaiset taiteilijat ovat hyödyntäneet buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja islamiin liittyviä opetuksia ja kuvastoja taiteessaan 1800-luvun lopulta 1990-luvulle?
Nykypäivän kiivastahtisen elämän haasteisiin etsitään usein vastauksia joogasta, meditaatiosta, Aasiaan suuntautuvista matkoista sekä Buddhan kuvilla sisustetuista kodeista. Idän uskonnot ovat jo pitkään innoittaneet taiteilijoita keräilemään, matkustamaan, hiljentymään ja etsimään uudenlaisia näkökulmia niin taiteen tekemiseen kuin oman henkisyyden harjoittamiseen. Ilmiötä ovat nostaneet pinnalle muun muassa esoteeriset virtaukset, 1900-luvun alkupuolen tanssi- ja teatteritaide sekä vastakulttuurinen liikehdintä (mm. hippiliike).
Näyttely nostaa esiin kiinnostavia teoksia, kiehtovia elämäntarinoita ja esineitä, joissa mielikuvat idän henkisyydestä ovat saaneet elää suomalaisessa taiteessa ja kulttuurissa. Kuvataiteen ohella näyttelyssä on esillä muun muassa lumoavia kuvituksia, historiallista valokuva-aineistoa sekä muun muassa Gustaf Mannerheimin ja Akseli Gallen-Kallelan keräämää uskonnollista esineistöä.
Näyttelyn taiteilijat ovat: Wäinö Aaltonen, Eva Bremer, Carolus Enckell, Akseli Gallen-Kallela, Meri Genetz, Ilona Harima, Werner von Hausen, Outi Heiskanen, Ester Helenius, Rudolf Koivu, Inari Krohn, J. O. Mallander, Ahti Lavonen, Anitra Lucander, Leena Luostarinen, Silja Rantanen, Venny Soldan-Brofeldt, Per Stenius, Matti Visanti, Hannu Väisänen ja Jan Kenneth Weckman.
Näyttelyn kuraattorina toimii taiteen- ja uskonnontutkija FT Nina Kokkinen (Donner-instituutti), jonka käynnissä olevaan tutkimusprojektiin se pohjautuu.
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Villa Gyllenberg
Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki
09 481 333
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Villa Gyllenberg, Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/10/0 €
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottorkortit, Smartum-ja Edenred -kulttuurisetelit / kontanter, de allmännaste bank- och creditkorten, Smartum- och Edenred -kultursedlar / cash, the most common bank and credit cards, Smartum and Edenred culture vouchers
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | Suljettu |
Ke | 12:00-17:00 |
To | Suljettu |
Pe | Suljettu |
La | 12:00-17:00 |
Su | 12:00-17:00 |
Museo auki: 18.5 (kv. museopäivä), 12.6.2023 (Helsinki-päivä). Museo suljettu: 27.3.-25.4.2023 (näyttelyn vaihto), 24.-25.6.2023 (juhannus), 14.8.-12.9.2023 (näyttelyn vaihto), 6.12.2023 (itsenäisyyspäivä)
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Aula, galleria sekä kahvio ovat esteettömiä. Kotimuseo ei ole esteetön. / Aulan, galleriet och caféet är hinderfria. Hemmuseet är inte hinderfritt. / The entrance hall, the gallery and the café are easily accessible. The home museum is not accessible.
- Esteetön wc
- Induktiosilmukka
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Lainattava pyörätuoli