Überhund – Taiteen kiehtovat koirat
Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylä
- 26.5.2023–1.10.2023
Kuvataiteessa koiria esiintyy hämmästyttävän paljon, mutta hahmoina ne ovat niin arkisia ja tavallisia, että saattavat jäädä helposti huomaamatta.
Yksi tunnetuimmista sanonnoista maailmassa lienee ”Koira on ihmisen paras ystävä”. Yhteiselomme ajan koira on toiminut paitsi ihmisen kumppanina ja työtoverina, myös muusana ja tekojemme inspiraationa. Überhund nostaakin koirat esiin niiden työtehtävien ja roolien alta, katseen kohteeksi ja pääosaan. Näyttely on laajin koiria esittävän taiteen kokonaisuus mitä Suomessa on koskaan nähty ja sen on kuratoinut Salon taidemuseon johtaja Susanna Luojus. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Salon, Kouvolan, Kuopion ja Mikkelin taidemuseoiden kanssa.
Kerro tästä myös ystävillesi!
Museon näyttelyt
- TaidePiiLOn Vauvan vinkkeli -taidenäyttely
- Überhund – Taiteen kiehtovat koirat
- Tunne maisema -verkkonäyttely
- Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin - verkkonäyttely
- Sata vuotta, tuhat tulkintaa - verkkonäyttely
- Miltä näyttää aika? - verkkonäyttely
- Maisema – ympäristö – luonnos -verkkonäyttely
- Uuno Alanko – kauneuden ja totuuden etsijä -verkkonäyttely
Museon tapahtumat
- Opastus Überhund - taiteen kiehtovat koirat -näyttelyyn

Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä
050 577 2712
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
8/6/4/0 €
Vapaa pääsy alle 24-vuotiaille ja perjantaisin kaikille. Holvin gallerian näyttelyihin vapaa pääsy.
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-18:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |