Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Uudenkarheat kansallispuvut II – Pukutarkistuksen helmi 24.3.─15.10.2023

Suomen ksityn museo, Jyvskyl

  • 24.3.2023–15.10.2023

 
Ikaalisten naisen tarkistettu kansallispuku

Uudenkarheat kansallispuvut II -nyttely esittelee uusimpia kansallispukuraadin hyvksymi kansallispukuja eri variaatioineen. Esill on kaksi uusinta pukukokonaisuutta, Ikaalisten ja Oriveden naisten tarkistetut puvut. Nyttelyss olevat kansallispuvut ovat perinnepohjaisuudeltaan tarkistettuja ja edustavat siten tuoreimpia pukututkimuksen tuloksia. Pukujen kokoamisessa on Suomen kansallispukukeskuksella ollut keskeinen rooli.

Nyttelyss esitelln kaksi viimeisimpn kansallispukuraadin hyvksym naisten pukumallia. Puvut ovat valmistuneet 2020-luvulla. Tuorein puvuista, alun perin vuonna 1939 koottu Oriveden naisen kansallispuku, julkistettiin tarkistettuna lokakuussa 2022. Pukutarkistuksen myt puvusta poistui erillinen hame ja liivi, mutta se sai tilalle yhtenisen liivihameen, jonka Orivedelt talletettu esikuva lytyy Tampereen museoiden kokoelmista. 1960-luvulla tydennetyst pukukokonaisuudesta puuttui edelleen esiliina. Nyt niit toteutettiin kolme erilaista: sile valkeaa harsokangasta tai kuosiinkudottua harsoa tai ruudulliseksi kudottua taftimaista silkki. Lyhyt rijy tydent pukukokonaisuutta.

Nyttelyn toiseksi uusin puku on Ikaalisten naisen kansallispuku, jonka mallipuvun kansallispukuraati hyvksyi koronavuonna 2020. Vuonna 1935 valmistuneen Ikaalisten puvun tarkistushankkeen myt puku sai runsaasti uusia vaatekappaleita, joiden kaikki alkuperiset esikuvat ovat Ikaalisista Kansallismuseon kokoelmiin talletettuja. Pukukokonaisuus sislt runsaasti ksinkudottuja kankaita, joiden raitakuoseja tydentvt viel erilaiset flammuraidat. Puku tydentyi toisella paita- ja toisella liivivaihtoehdolla. Tykkimyssy vaihtui ikaalislaisen esikuvansa mukaiseksi mustalla silkill pllystetyksi ja pastellisvyisill silkkilangoilla kirjotuksi. Puku sai mys pllysvaatteen, punavihreraitaisen rijyn. Tarkistettu Ikaalisten kansallispuku koostuu erilaisista vaihtoehtoisista osista, joita yhdistelemll puvusta saa koottua hyvinkin eri nkisen, kantajansa mukaisen kokonaisuuden.

Esill oleva miestenpuku on tarkistettu Etel-Pohjanmaan miehen kansallispuku. Sen malli on koottu 1950-luvulla ja se on kuulunut Helmi Vuorelma Oy:n ja nykyisin Suomen Perinnetekstiilit Oy:n tuotantoon lhes alusta asti. Kansallispukuraadin hyvksym pukutarkistus on jo vuodelta 1994, mutta tuolloin edellytetyt korjaukset ja kaavasarjat valmistuivat vasta 2022. Pukutydennyksen myt puku palautettiin vastaamaan Kansallismuseon kokoelmista lytyv esikuva-aineistoaan materiaalien, ompelurakenteiden ja kaavoitusten osalta. Pitkt luukkuhousut ja lyhyt rijy ovat mustaa sarkaa, punasvyisess parkkumiliiviss on kiinnittimin metalliset kantanapit ja paidan kauluksen juureen solmitaan silkkihuivi. Helavy puukkoineen ja silinterihattu tydentvt asua.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Museon yhteystiedot

Suomen ksityn museo
Kauppakatu 25, 40100 Jyvskyl

050 311 8884

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suomen ksityn museo, Kauppakatu 25, 40100 Jyvskyl


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/6/4/0

Maksutavat

Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sek Edenred-kortti.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Perjantaisin vapaa sisnpsy. www.craftmuseum.fi/­tule-museoon/­aukioloajat-ja-paasymaksut

 

Kohdetta lähellä olevat museot