LUX 30.9.–3.12.2023
Suomen käsityön museo, Jyväskylä
- 30.9.2023–3.12.2023
Valaisimissa yhdistyy kiehtovalla tavalla muotoilun estetiikka ja sähkön avulla saatava valohyödyke. Juha Kajaniemen LUX-näyttelyn valaisinten visuaaliset ratkaisut ovat materiaalin ja käyttötarkoituksen sanelemat: funktionaalinen minimalismi. Kun ledin liittää kiinnostavaan muotoiluun, lopputuloksen kanssa voi viettää yhteistä elämää pitkään.
Valaisinnäyttely esittelee jyväskyläläisen Juha Kajaniemen valmistamia uniikkeja valaisimia, joissa on pyritty paitsi huolelliseen tekniseen toteutukseen, myös monipuoliseen materiaalien käyttöön. Keskeisimmät materiaalit ovat puu, metalli, muovi ja hartsi. Lisäksi monissa valaisimissa on käytetty kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi kotiin induktiolieden hankinnan vuoksi käyttökelvottomaksi jäänyt kuparikattila on antanut osia kahteen valaisimeen ja vanhan tauluTV:n näytön takaa löytyneistä kalvoista on syntynyt useita valaisimia. Erilaiset materiaalit heijastavat, johtavat, läpäisevät ja suuntaavat valoa.
Kajaniemi on saanut sähköalan koulutuksen, mutta on toiminut pääosin elintarviketeollisuuden kunnossapidon ja nuorison etujärjestöjen tehtävissä. Työelämässä Kajaniemi suunnitteli ja toteutti parannuksia koneisiin ja kehitti myös aivan uusia tuotantolaitteita.
Museon näyttelyt
- Merja Keskinen – Kuvitellut kankaat 9.9.–3.12.2023
- Voyage – MATKA kansainvälinen minitekstiilitaidenäyttely 9.9.–3.12.2023
- LUX 30.9.–3.12.2023
- Omakuvia - Neuliaisten tekstiiliteoksia 17.10.–10.12.2023
- Museon pieni joulukauppa 11.11.–31.12.2023
- Dialogi – Kudottu ja kirjottu silta 16.12.2023–3.3.2024
- Tyvipuu – Näkökulmia lähipuihin 5.1.–10.3.2024
- Suutarinverstas Pikitikki – Perinteitä pikilangalla 20.10.2023–24.3.2024
- Kirjotut kannat 13.1.–7.4.2024
- Punottuja koreja meiltä ja maailmalta 9.3.–2.6.2024
- DecoCut - Juhlien kohti kesää 16.3.–2.6.2024
- Ommeltuja sarjakuvia – Hanneriina Moisseinen 20.4.–2.6.2024
- Jukka Rintala – Unelmien matkassa 15.6.–1.9.2024
- Kuin rukous – Helena Vaarin kirkkotekstiilejä 14.9.–24.11.2024
- Kintsugi 28.9.–24.11.2024
- Komeasti juhlaan
- Käsityössä elämän tuntu
- Aikamatka käsityöhön
Museon tapahtumat
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
050 311 8884
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
8/6/4/0 €
Maksutavat
Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-18:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |
Perjantaisin vapaa sisäänpääsy. www.craftmuseum.fi/tule-museoon/aukioloajat-ja-paasymaksut
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Esteetön avustettuna.
- Esteetön wc
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Kosketeltavia esineitä
- Lainattava pyörätuoli
- Tilattavissa opastuksia erityisryhmille