Museo
Sisäänpääsy museokortilla

Heinolan kaupunginmuseo

Museo suljettu kunnostustöiden ja perusnäyttelyuudistuksen vuoksi 3.9.2018-31.8.2019.

Heinolan kaupunginmuseo tarjoaa vierailleen paikkakunnan historiaa 1700-luvun lopulta 1930-luvulle, porvariskodin interiöörejä 1800-luvulta, mitali- ja rahakokoelmat, Anja Juurikkalan Arabialle suunnittelemia esineitä, vanhaa suomalaista lasia, museon hopeakokoelmia sekä eri aiheisia vaihtuvia näyttelyjä.

Museo sijaitsee 1872 valmistuneessa myöhäisempiretyylisessä kauppias Ulrik Lindholmin (1825–90) talossa. Lindholm loi itselleen omaisuuden, johon kuului mm. viinatehdas ja useita kauppaliikkeitä. Hän määräsi testamentissaan koko omaisuutensa sosiaalisiin tarkoituksiin sekä nykyisen museorakennuksen Heinolan kaupungille, joka muutti sen pian raatihuoneeksi.

Heinolan kaupunginmuseo on toiminut rakennuksessa vuodesta 1984 lähtien. Sen alkuperäistä asua on pyritty palauttamaan mahdollisuuksien mukaan mm. ottamalla esiin leveät lattialaudat, rakentamalla seiniä alkuperäisille paikoilleen sekä sulkemalla myöhemmin tehtyjä ikkuna- ja oviaukkoja. Vaihtuvien näyttelyjen salin kattomaalaus on maalattu alkuperäisen mallin mukaan.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Heinolan kaupunginmuseo
Kauppakatu 14, 18100 Heinola

(044) 469 4363, (044) 769 4215

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

5/4/0 €

Maksutavat

Maksuvälineet: käteinen, kortit ja kulttuurisetelit (Smartum), Museokortti

  • facebook

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La Suljettu
Su Suljettu

suljettu 3.9.2018 - 31.8.2019

Opastus

Opastus tilauksesta puh. (044) 469 4363, hinta 50 € virka-aikaan, iltaisin ja viikonloppuisin 75 €.

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Lahden kaupunginmuseo, Historiallinen museo
     
     

    Lahden kaupunginmuseo, Historiallinen museo

    Lahden historiallinen museo on Lahden kaupungin kulttuurihistoriallinen museo ja Päijät-Hämeen maakuntamuseo.

     
  • Lahden kaupunginmuseo, Taidemuseo/Julistemuseo
     
     

    Lahden kaupunginmuseo, Taidemuseo/Julistemuseo

    Taidemuseo on sulkenut ovensa22.12.2018 ja suuntaa kohti uusia tiloja. Lahden taide-, juliste- ja...

     
  • Radio- ja tv-museo Mastola
     
     

    Radio- ja tv-museo Mastola

    Radio- ja tv-museo Mastolan näyttelyissä kerrotaan menneiden aikojen radio- ja tv-historiaa nykyaikaisella...

     
  • Lahden kaupunginmuseo, Hiihtomuseo
     
     

    Lahden kaupunginmuseo, Hiihtomuseo

    Hiihdon henkeä, hurmaa ja historiaa

     
  • Alikartano
     
     

    Alikartano

    Alikartanon tila tunnetaan maailmankuulun tutkimusmatkailijan ja Koillisväylän ensimmäisen purjehtijan Adolf...

     
  • Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo
     
     

    Poikilo-museot, Kouvolan taidemuseo ja Kouvolan kaupunginmuseo

     
  • Heinolan kaupunginmuseo, Lääninkivalteri Aschanin talo
     
     

    Heinolan kaupunginmuseo, Lääninkivalteri Aschanin talo

    Jo Lääninkivalteri Aschanin talon portilta puutarhaan tultaessa astutaan 200 vuotta ajassa taaksepäin....

     
  • Orimattilan taidemuseo
     
     

    Orimattilan taidemuseo

    Vanhaa suomalaista kuvataidetta 1800-luvulta 1960-luvulle. Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan, Holger...

     
  • Verlan tehdasmuseo
     
     

    Verlan tehdasmuseo

    UNESCOn maailmanperintökohde, joka kertoo mielenkiintoisesta kehitysvaiheesta Suomen teollisuuden historiassa.

     
  • Suomen Moottoripyörämuseo
     
     

    Suomen Moottoripyörämuseo

     
  • Sepänmäen käsityömuseo
     
     

    Sepänmäen käsityömuseo

    Viehättävän ulkomuseon 20 rakennusta ja niiden 14 verstasta kertovat hauskalla tavalla 1700-1900-luvun...

     
  • Heinolan taidemuseo
     
     

    Heinolan taidemuseo

    Heinolan taidemuseo sijaitsee 1830 valmistuneessa kauppias Alexander Toropoffin empiretalossa. Taidemuseo...

     
  • Mäntyharjun Museo
     
     

    Mäntyharjun Museo