Museokortti etsii asiakaspalvelijaa vanhempainvapaan sijaiseksi

Etsimme asiakaspalvelijaksemme innokasta tekijää, jonka tehtävänä on pitää Museokortin kuluttaja-asiakkaat tyytyväisinä. Kesälomien ja vanhempainvapaan sijaisuus alkaa 15. kesäkuuta 2021 ja jatkuu 5. kesäkuuta 2022 saakka. Sijaisuuden päätyttyäkin töitä on todennäköisesti tarjolla ainakin tuntityösopimuksella.

Asiakaspalvelijamme tehtävänä on hoitaa kuluttaja- sekä yhteisöasiakkaiden asiakaspalvelua. Hän ratkaisee asiakkaiden ongelmia, auttaa heitä käyttämään Museokorttiaan ja nauttimaan vuoden mittaisesta kulttuurimatkasta.Asiakaspalvelija pääsee lisäksi tuomaan kuluttaja-asiakkaiden näkökulman kehitysprojekteihin ja osallistumaan palvelumuotoiluun. Hän raportoi verkkopalveluiden vikatilanteista ja vastaa esimerkiksi käyttöohjeiden sekä verkkokaupan tekstien päivittämisestä.

”Tämä on Suomen paras asiakaspalvelutehtävä! Asiakkaamme ovat fiksuja ja Museokortti tuotteena mielenkiintoinen”, kuvailee asiakaskoordinaattori Jussi Kilpinen.

Käytännössä asiakaspalvelijan arki koostuu viestimisestä ja erilaisten kuluttaja-asiakkaiden ongelmien ratkaisusta: sähköpostilla, asiakaspalvelupuhelimessa ja keskustelualustoilla asiakkaiden kanssa, Slack-alustalla koodareiden kanssa. Kiinteä osa työtä teknisten järjestelmien käyttäminen ja yllättäviinkin tilanteisiin reagoiminen.

Oletko sinä uusi asiakaspalvelijamme?

  • Toivomme sinulta nopeita hoksottimia, vahvaa sosiaalista pelisilmää ja huumorintajua.
  • Olet kärsivällinen ja myönteinen asiakaspalvelija, joka osaa huomioida toisen ihmisen näkökulman ja tarpeet. Sinulla on näyttöjä asiakaspalvelutehtävien hoitamisesta.
  • Otteesi työntekoon on joustava ja ripeä. Osaat keskittyä oleelliseen ja hallita kokonaisuuksia.
  • Viestit sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti, etkä pelkää puhelimessa puhumista.
  • Edellytämme erinomaisia yhteistyötaitoja ja kykyä oma-aloitteiseen, vastuulliseen työskentelyyn sekä kykyä omaksua digitaalisten järjestelmien ja ohjelmistojen käyttö nopeasti.
  • Ymmärrät museoiden toimintaa ja kulttuurialaa. Siedät rutiineita. Pystyt kommunikoimaan sujuvasti englanniksi. Ruotsinkielentaitoa pidämme plussana.
  • Kokemus verkkokaupan ja digitaalisten maksamisen tapojen parissa työskentelystä on hyödyksi.

Tarjoamme ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua Suomen kiinnostavimman kulttuurituotteen rakentamiseen mukavassa, start up -henkisessä työyhteisössä. Työsuhde Suomen museoliitto ry:n kokonaan omistaman FMA Creations Oy:n palveluksessa on kokopäiväinen ja kuukausipalkka 2 600 euroa.

Täytä hakemuksesi viimeistään su 11.4.2021 osoitteessa https://fi.surveymonkey.com/r/HMRR8TP. CV:n, työnäytteitä ja muuta oleelliseksi katsomaasi voit liittää mukaan linkkeinä tai pdf-tiedostoina.

Koronatilanteen vuoksi työskentelemme tällä hetkellä kokonaan etänä, joten työhaastettelut järjestetään Teams-tapaamisina. Myös jatkossa etätyömahdollisuudet ovat erittäin joustavat, mutta fyysinenkin läsnäolo on tehtävän hoitamisessa ajoittain tarpeellista.FMA Creations Oy:n toimitilat sijaitsevat Fredrikinkadulla Helsingin keskustassa.



LISÄTIETOJA:
Voit tiedustella lisätietoja alla olevalla kommenttipalstalla. Huomaathan, että kommenttisi ja vastaukset näkyvät julkisesti kaikille.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp




Emilia

Hei! Näin tämän työntekijän hakuilmoituksen vasta nyt, voi kurjuus! Voisiko tähän hakuun päästä vielä jotenkin osalliseksi? Oma työkokemukseni asiakaspalvelusta olisi varmasti eduksi ja tehtäväkuvaus vaikutti muutenkin todella sopivalta sekä kykyihini että tilanteeseeni nähden.

Museokortti

HAKUAIKA ASIAKASPALVELIJAKSEMME PÄÄTTYNYT.


Suurkiitos jokaiselle hakemuksen avoimeen tehtäväämme jättäneelle. Tutustumme jokaiseen hakemukseen ja vastaamme tämän jälkeen kaikille. Prosessissa kestää vähintään päiviä — malttakaa mielenne.

Marika

Hei! Asiakaspalvelun aukiolot näyttävät olevan 9-12. Mille ajoille kokopäiväinen kesätyö sijoittuu ja onko erikseen ajat puhelinpalvelulle ja sähköposteille/chateille?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Asiakaspalvelupuhelin on avoinna klo 9-12. Muutoin töitä tehdään kokopäiväisenä siten, että 37,5 tuntia viikossa täyttyvät ja työajat noudattelevat ns. normaalia toimistotyöaikaa.

UusiKutsumus

Heips! Mitä tessiä palkka seuraa? Mietin etenkin saako osa-aikaisena iltalisiä?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Pohjana on Kaupan alan TES. Iltalisiä asiakaspalvelija ei tule saamaan, koska työskentely normaaliaikoina. Iltatöitä ei ole.

Mari Säisä

Onko työ paikkaansidottua vai etätyötä?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Kuten ilmoituksessa sanotaan, etätyömahdollisuudet ovat joustavat, mutta myös fyysinen läsnäolo on tarpeellista.

100% läsnäolo on tarpeellista esimerkiksi perehdytysvaiheessa ja tehtävää aloittaessa. Myös tämän jälkeen on tarpeellista näyttää naamaa myös toimistolla erilaisissa yhteyksissä.

Hämeestä

Kauanko arviolta kestää perehdytysjakso vähintään ja alun täyttä länsäoloa vaativa jakso? Aukiolo näkyy olevan nyt klo 9-12, entä kokoaikaisena? Mietin mahdollisuuksiani kulkea Helsingissä, koska se olisi julkisten varassa.

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Perhehdytysjakso kestää vähintään viikon. Asiakaspalvelupuhelin on avoinna klo 9-12, tämän jälkeen hoidetaan muita kanavia.

SLT

Etsin uutta kokoaika-työtä ja rakastan museoita, joten tämä olisi mahtava työ. Kun kokoaikaisuus päättyy niin onko osa-aika tunnit max.20h luokkaa vai puhutaanko 30h mahdollisuudesta?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Loma-aikoina jne. töitä voi olla enemmänkin, mutta keskimäärin max. 20h viikossa.

Jo yksi kesätyö tiedossa

Onko mahdollista hakea osa-aikaista työtä jo nyt ja ottaa enemmän tunteja vasta joulun sesonkiin?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Tämä on mahdollista. Kerro hakemukseasasi avoimesti tilanteesta ja toivomuksistasi. Muistathan myös valita lomakkeessa vaihtoehdon \"hakemuksen saa tallentaa tulevia tarpeita varten\".

Kelmeri

Mitä ohjelmistoja tai digitaalisia järjestelmiä työhön kuuluu? Työhön tarvinnee ilmeisesti ainakin puhelimen, oletan että myös tietokoneen, sellaiset varmaankin työkäyttöön työnantajalta?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Työnantajalta työvälineet: esim. tietokone, puhelin ja tarpeelliset ohjelmistot. Asiakaspalvelija käyttää työssään kiinteästi esimerkiksi Museokortin omaa CRM-järjestelmää (asiakkuuksien hallinta) ja viestii koodareiden kanssa Slack-alustalla englanniksi. Tarpeellista oppi myös käyttämään muita Museokortin taustaohjelmistoja ja ns. tavallisia toimisto-ohjelmia.

Rakettitiedettä tämä ei ole, mutta hoksottimia tarvitaan.

I.M.

Minkälaista tuntityömäärää vaaditaan osa-aikaiselta tekijältä per viikko, entä kuukaus?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Erityisesti sesonkiaikaan (esim. joulu) töitä riittää, hiljaisemmalla kaudella ehkä noin 0-20 tuntia viikossa sen mukaan, mitä puolin ja toisin sovitaan. Lomatuuraukset ja muut luonnollisesti myös.

Karoliina

Hei! Mitä osa-aikainen tuntiperusteisuus käytännössä tarkoittaa työmääränä noin keskimäärin? Miten työtunneista sovitaan vai sovitaanko ja millä syklillä? Kiitos jo etukäteen vastauksista!

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Käytännössä asiakaspalvelumme tarvitsee apuvoimia ympäri vuoden; erityinen tarve on sesonkeina (esim. joulukuu-tammikuu). Tunneista sovitaan joustavasti.

Kiinnostunut

Onko kesän aikana pakko tehdä täysipäiväisesti töitä? Haen ensisijaisesti kokonaan osa-aikaisia töitä. Työtä ei myöskään ilmeisesti ole viikonloppuisin?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Kuten ilmoituksessa kerrotaan, 1.6.—31.7.2020 töitä tehdään kokopäiväisesti eli 37,5 tuntia viikossa. Viikonloppuisin asiakaspalvelu ei päivystä.

Onko mahdollista määritellä suunnilleen, kuinka usein töihin pitäisi tulla Helsinkiin jos fyysinen läsnäolo on tarpeellista? Kerran kuussa? Parin kk:n välein? Tai voiko tätä asiaa sopia työnantajan kanssa?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! 100% läsnäolo on tarpeellista esimerkiksi perehdytysvaiheessa ja tehtävää aloittaessa. Myös tämän jälkeen on tarpeellista näyttää naamaa myös toimistolla erilaisissa yhteyksissä.

Asioista sovitaan, mutta tilanne, jossa 2 kuukauteen ei lainkaan fyysistä läsnäoloa olisi vähintäänkin haastava. Toisin sanoen tätä emme tavoittele — pidemmän työjakson jälkeen joustot ovat toinen juttu.

J.T.P.

Missä työpaikka sijaitsee ja onko tehtävää mahdollista hoitaa kotoa käsin?

VASTAUS:
Kiitos kysymyksestä! Kuten ilmoituksessa lukee, FMA Creations Oy:n toimitilat sijaitsevat Fredrikinkadulla Helsingin keskustassa. Etätyömahdollisuudet ovat joustavat, mutta myös fyysinen läsnäolo on tarpeellista. 100% etätyö ei ole mahdollista.

Museokortti

Voit tiedustella lisätietoja työtehtävästä tällä palstalla. Onnea työnhakuun!