Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Näin kaunista – Ryijyjä ja keramiikkaa Tuomas Sopasen kokoelmasta

Näin kaunista -näyttelyn ryijyt edustavat suomalaista modernia ryijytaidetta 1950-luvulta 2020-luvulle. Ryijyjen rinnalla näyttelyssä nähdään suomalaista nykykeramiikkaa.

 

Näin kaunista -näyttelyn ryijyt edustavat suomalaista modernia ryijytaidetta 1950-luvulta 2020-luvulle. Näyttelyssä on esillä 70 ryijyä yli 30 ryijysuunnittelijalta. Mukana on esimerkiksi lukuisia palkintoja 1950-luvulla saaneiden Eva Brummerin, Kirsti Ilvessalon ja Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin upeasti hehkuvia ryijyjä. Irma Kukkasjärvi tuli tunnetuksi veistoksellisista ryijyistään, Maija Lavonen ja Ritva Puotila erilaisista materiaalikokeiluistaan. He uudistivat ryijyä 1970- ja 1980-luvuilla. 2000-luvulla ryijyjä tehneistä taiteilijoista mukana ovat muun muassa Katri Haahti, Leena Halme ja Melissa Sammalvaara.

Ryijyjen rinnalla näyttelyssä nähdään suomalaista nykykeramiikkaa esimerkiksi Nina Karpovin, Leena Mäki-Patolan, Kati Tuominen-Niittylän ja Irma Weckmanin uniikista keramiikkatuotannosta. Keramiikkaan Tuomas Sopasella on henkilökohtainen suhde, sillä hän on harrastanut keramiikkaesineiden tekemistä. Osa kokoelman keraamikoista on opastanut Sopasta keramiikan valmistamiseen. Ryijyjen ja keramiikan rinnastaminen on luontevaa, sillä se muistuttaa taiteenlajien yhteen kietoutuneesta historiasta.

Emeritusprofessori Tuomas Sopasen ryijykokoelmaan kuuluu 715 ryijyä 1700-luvun lopun kansanomaisista ryijyistä nykypäivän taideryijyihin. Se on suurin yksityinen ryijykokoelma Suomessa. Sopasen ryijyjen keräily alkoi vähitellen. Hän oli kiinnittänyt huomiota huutokaupoissa myynnissä olleisiin upeisiin tekstiileihin hankkiessaan lasi- ja keramiikkaesineitä. Ensimmäisen ryijyn hän osti 1997, mutta varsinaisesti keräilyinnostus alkoi Heinolan taidemuseossa järjestetystä ryijynäyttelystä vuonna 2005. Silloin esillä oli kokoelman alun muodostaneet 25 ryijyä. Meni pitkään ennen kuin Sopanen alkoi puhua keräilystä. Designin hankkiminen oli ensisijaisesti kaunistamista, oman elinpiirin rikastamista kauniiden esineiden avulla.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Poikilo-museums, Kouvola Art Museum and City Museum
Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola

020 615 5297

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Poikilo-museums, Kouvola Art Museum and City Museum, Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

11/8/0 €
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy, perjantaisin klo 16-18 vapaa pääsy

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. ePassi, Smartum

Opening hours

Mon Closed
Tue 11:00-18:00
Wed 11:00-18:00
Thu 11:00-18:00
Fri 11:00-18:00
Sat 12:00-17:00
Sun 12:00-17:00
 

OTHER MUSEUMS NEARBY