The Automobile and Road Museum Mobilia

15.3.2019–20.12.2019

 Admission with Museum Card
Exhibition

Leveillä lahkeilla

Autot ja liikenne 70-luvulla

Vuoden 2019 Leveillä lahkeilla näyttelyn keskiössä on autot ja liikenne 1970-luvulla. Esillä on aikakauden ajoneuvoja Fiat 600:sta Ladaan. Politiikka vaikutti valtion ajoneuvojen hankintaan. Neuvostoliitossa valmistetuille ajoneuvoille jaettiin omia määrärahoja ja niiden ostamista pidettiin velvollisuutena. Itäautoja oli käytössä niin Postilla, puolustusvoimilla, tullilla kuin poliisillakin. Toki moni yksityishenkilö hankki 1970-luvulla Ladan pelkästään sen edullisen hinnan vuoksi.

1970-luvun aikana vanhojen ajoneuvojen harrastus lisääntyi ja jo aiemmin perustetun Suomen Automobiili-Historiallinen Klubin (SA-HK) lisäksi toimintansa aloitti vanhojen moottoripyörien harrastajia yhteen koonnut Veteraanimoottoripyöräklubi (VMPK 1975). Amerikkalaisten autojen harrastamiseen ja kiihdytysautoiluun keskittynyt Finnish Hot Rod Association (FHRA) aloitti toimintansa vuonna 1972. Kesäkuussa 1975 FHRA järjesti Keimolassa Suomen ensimmäiset kiihdytyskisat, josta on näyttelyssä esillä filmimateriaalia. Näytteillä on myös jenkkiautoja ja -moottoripyöriä.

Automatkailu tuli suosituksi vapaa-ajan lisääntymisen myötä, teltta ym. tarpeelliset tavarat pakattiin katolle ja suunnattiin lähiseutujen lisäksi jopa Ruotsin ja Norjan Lappiin saakka.
Liikenteen kannalta merkittävä asia on liikenneturvallisuuden jyrkkä edistyminen vuosikymmenen puolivälissä. Tähän vaikutti muun muassa kattonopeuden rajoittaminen 80 kilometriin tunnissa ja turvavöiden käyttöpakko, tosin aluksi vain etupenkeillä istuville. Moottoripyöräilijöiden kypäräpakko tuli vuonna 1977.

Leveillä lahkeilla näyttely tarjoaa aikamatkan 70-luvulle koti-interiööreineen ja tanssilavan parkkipaikkoineen.

Share this with your friends!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museum contact details

The Automobile and Road Museum Mobilia
Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 Kangasala

(03) 3140 4000

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

12/9/5/- €

Payment methods

Käteinen, Museokortti, Visa, Visa Electron, Mastercard, Diners, Smartum liikunta ja kulttuuri -seteli, Smartum Visa, Smartum Mobiili, ePassi, Tyky Kuntoseteli kulttuuriin ja liikuntaan

  • facebook
  • twitter

Opening hours

Mon 10:00-16:00
Tue 10:00-16:00
Wed 10:00-16:00
Thu 10:00-16:00
Fri 10:00-16:00
Sat 10:00-16:00
Sun 10:00-16:00

15.8.-31.5. Mon-Sun 10-16. / 1.6.-14.8. Mon-Sun 10-18 Closed 2016: 24.6.; 31.10.; 6.12.; 19.12.2016-1.1.2017

Accessibility

Näyttelyn tekstit kielillä

OTHER MUSEUMS NEARBY

  • The Lenin Museum
     
     

    The Lenin Museum

    Lenin Museum takes visitors on a fascinating journey to the history that Finland and Russia share.

     
  • Museum Milavida
     
     

    Museum Milavida

    Milavida presents the glamorous and international lifestyle of the Nottbeck family, the owners of the famous...

     
  • Tampere Museums Vapriikki
     
     

    Tampere Museums Vapriikki

     
  • Spy Museum
     
     

    Spy Museum

    First museum of global espionage in the world.

     
  • Kimmo Pyykkö art museum
     
     

    Kimmo Pyykkö art museum

    What’s on display at Kangasala Arts Centre: a permanent exhibition with works by the famous Finnish sculptor...

     
  • Moomin Museum
     
     

    Moomin Museum

    At the Moomin museum you step into an exciting magical world of Tove Jansson’s Moomin books.

     
  • Hiekka Art Museum
     
     

    Hiekka Art Museum

    Finland's oldest private art museum founded in 1931 by goldsmith Kustaa Hiekka. Museum includes art by famous...

     
  • Sara Hildén Art Museum
     
     

    Sara Hildén Art Museum

     
  • Emil Aaltonen museum
     
     

    Emil Aaltonen museum

    Emil Aaltonen museum of industry and art. Museum is closed due to renovations. Emil Aaltonen Museum will be...

     
  • Tampere Art Museum
     
     

    Tampere Art Museum

     
  • Visavuori Museum
     
     

    Visavuori Museum

     
  • Myllysaari Industrial and Social Museum
     
     

    Myllysaari Industrial and Social Museum

     
  • Amuri Museum of Workers' Housing
     
     

    Amuri Museum of Workers' Housing

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
 
 
 
 
 
.