Riuttala Farmhouse Museum

14.10.2018–21.10.2024

 Admission with Museum Card
Exhibition

Riuttala - Savon sydänjuurilla

Viime kesän aikana Riuttalasta ikuistettuja taideteoksia on esillä Kauppakeskus Matkuksessa 14.10. - 21.10.2018.

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Riuttala on esillä syyslomalaisille kuvataidenäyttelyn muodossa 14. – 21.10.2018 Matkuksen kauppakeskuksessa.

Näyttelyn avajaiset on sunnuntaina 14.10 klo 11. Näyttely on avoinna aina kauppakeskuksen aukioloaikana sunnuntaihin 21.10. klo 18 saakka.

Kauppakeskuksen toisessa kerroksessa olevan näyttelyn avajaisten yhteydessä on lapsille ohjattu toimintapiste klo 13-16, jolloin voivat pienet taiteilijat tehdä mm. liitupiirustuksia pohjustetuille päreille.

Näyttelyssä on esillä Riuttalasta kertovien valokuvien lisäksi Riuttalassa pidetyillä kuvataideleireillä syntyneitä teoksia. Kesän 2018 aikana Riuttalassa oli kaksi Siilinjärven kuvataideyhdistyksen ja Riuttalan Talonpoikaismuseon yhteistyönä järjestämää leiriä.

Riuttalan näyttely on osa Kuopion Supersyyslomaviikon tapahtumia https://kuopionseinä.fi/supersyysloma

Lisätietoja: http://riuttala.fi/14-10-21-10-2018-riuttala-savon-sydanmailla-nayttely-kauppakeskus-matkuksessa/

Share this with your friends!

Print version

Museum contact details

Riuttala Farmhouse Museum
Riuttalantie 719, 72100 Karttula

Museum website

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

8/4/0 €

Payment methods

Käteinen ja yleisimmät maksukortit.
Eurooppalaisella nuorisokortilla sisäänpääsy on 6 €.

  • facebook
  • instagram

Opening hours

Mon Closed
Tue Closed
Wed Closed
Thu Closed
Fri Closed
Sat Closed
Sun Closed

open by appointment

OTHER MUSEUMS NEARBY

  • Art Museum Eemil
     
     

    Art Museum Eemil

     
  • Mechanical Music Museum
     
     

    Mechanical Music Museum

    Have you ever before seen an ingenious musical instrument that plays the violin and conjures up a wonderful...

     
  • Outokumpu Mining Museum
     
     

    Outokumpu Mining Museum

    Finnish mining industry from the beginning of the 20th century to the present day.

     
  • Pienmäki Farm Buildings Museum
     
     

    Pienmäki Farm Buildings Museum

     
  • Saarijärvi Museum
     
     

    Saarijärvi Museum

     
  • Kuopio Museum
     
     

    Kuopio Museum

    Kuopio museum - two well known museums in a hundred year old jugend mansion.

     
  • Saarijärvi Museum, Upper-class Home Museum
     
     

    Saarijärvi Museum, Upper-class Home Museum

     
  • Kuopio Art Museum
     
     

    Kuopio Art Museum

     
  • Rautalampi museum
     
     

    Rautalampi museum

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Äänekoski Art Museum
     
     

    Äänekoski Art Museum

    Get to know both an interesting local culture person Toivo Parantainen and his art collection and beautiful...

     
  • Finnish Air Force Museum
     
     

    Finnish Air Force Museum

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • RIISA - Orthodox Church Museum of Finland
     
     

    RIISA - Orthodox Church Museum of Finland

    RIISA is a museum with a soul.

     
  • Old Kuopio Museum
     
     

    Old Kuopio Museum

    Discover life in 19th century in eleven old wooden houses and visit famous writer Minna Canth's room.