Esko Soini, Matka vanhaan värimaailmaan
Keuru museet, Keuruu
- 10.9.2024–9.10.2024
Pitkän linjan valokuvaajan kuvia ympäri maailmaa ja vanhoja kuvia väreissä Keuruulta ja Haapamäeltä.
Syksyn 2024 näyttely Keuruun museolla esittelee keuruulaisen valokuvaajan Esko Soinin tuotantoa. Näyttely koostuu kahdesta osasta – Soinin itsensä vuosikymmenien aikana ottamista valokuvista ja hänen nykytekniikalla värittämistään historiallisista valokuvista.
Kurkistuksia kuvalliseen maailmaan
Keuruulaisten hyvin tuntema valokuvaaja Esko Soini on tehnyt pitkän päivätyön valokuvauksen ja kuvankäsittelyn parissa. Hän aloitti uransa jo opiskellessaan Keski-Suomen keskusammattikoulussa kuvanvalmistuslinjalla yli viisi vuosikymmentä sitten. Tärkeänä sysäyksenä uranvalinnassa oli SAKU:n keväällä 1973 Porissa järjestämät esitystaidolliset kilpailut, joissa Soinin varatöinä kilpailuun lähetetyt kuvat ylsivät huippumenestykseen.
Valokuvaajana Soini on itseoppinut. Lisäksi hän opetteli erilaisia kuvanvalmistamisen tekniikoita työskennellessään pääkaupunkiseudulla erilaisissa alan yrityksissä. Keuruulle palattuaan hän toimi kolme vuosikymmentä valokuvausalan yrittäjänä. Samalla hän dokumentoi koko ajan erilaisia tilaisuuksia, tapahtumia ja ympäristöä niin Keurusseudulla kuin monilla ulkomaanmatkoillaan, joita hän teki Eurooppaan ja Aasiaan. Valokuvauksen lisäksi Soini hallitsee myös videokuvaksen, jonka hän aloitti aluksi harrastuksena dokumentoidessaan erilaisia tapahtumia.
Soini on pitänyt useita näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisäksi hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin.
Mustavalkoisista värikuviksi
Näyttelyn toinen osa koostuu historiallisista valokuvista, joista vanhimmat ovat 1900-luvun alusta. Kuvia on parikymmentä ja ne kuvaavat mm. Haapamäkeä ja Keuruuta sellaisena kuin ne olivat vuosikymmeniä sitten. Monet rakennukset ovat jo kadonneet ja maisemat muuttuneet, mutta jotain tuttuakin niistä on vielä jäljellä.
Soini on värittänyt kuvat käyttäen apunaan tekoälyä, minkä lisäksi jokaisen kuvan muokkaamiseen on tarvittu paljon aikaa ja käsillä tekemistä.
Avoinna ti-pe klo 11-16 ja la 14.9., 21.9. ja 5.10. klo 11-15.
Vapaa pääsy!
Museets utställningar
Museets evenemang
- Museoluento: Kehruuta, kaupustelua, kestitystä ja hoitoa – naisten töiden historiaa 1800-luvun Suomessa
- Avajaiset: Suomenselän Taiteilijaseuran 55-vuotisjuhlanäyttely yhdessä Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen kanssa
- Hiihtoloman taiteilijatapaaminen 2.3.2023
- Sana ja kuva kohtaavat – luento kirjojen ulkoasusta
- Heimot – suomalaisten alueidentiteettien juuria. Avoin museoluento
- Kulttuuriluento: Kalle Kallio, Ratajätkät Keuruulla
Museets kontaktuppgifter
Keuru museet
Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu
040 965 5538
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Keuru museet, Kangasmannilantie 4, 42700 Keuruu
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
TALVISIN NÄYTTELYIHIN ON VAPAA PÄÄSY
PÄÄSYMAKSUT KAMANAN KESÄNÄYTTELYYN 20.6.-31.8.2024 Aikuiset 8€
Aikuiset, 10 henkilöä tai enemmän 5 €
Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 5 €
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy
Koululais- ja päiväkotiryhmät vapaa pääsy
Tilattu opastus, näyttelyt Kamanassa arkisin 68 € / 45 min + pääsymaksu, viikonloppuisin 90 € / 45 min + pääsymaksu, eri kieliset opastukset 110 € / 45 min + pääsymaksu.
Hinnat sisältävät alv:n. Tilastuista opastuksista laskutuslisä 6,50 €
KEURUUN VANHA KIRKKO, PÄÄSYMAKSU KESÄKAUDELLA
Aikuiset, kirkkoraha 4 € (Museokortti ei käy kirkossa)
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy
Tilattu opastus arkisin 68 € + kirkkoraha/hlö
Tilattu opastus viikonloppuisin 90 € + kirkkoraha/hlö
Kieliopastukset, ruotsi, englanti 110 € + kirkkoraha/hlö
Keuruun koululais- ja päiväkotiryhmät vapaa pääsy
KEURUUN VANHA KIRKKO, KESÄKAUDEN ULKOPUOLELLA
Aikuiset, ovenavausmaksu 10 € ja kirkkoraha 4 € (Museokortti ei käy kirkossa)
Alle 18-vuotiaat vapaa pääsy.
Hinnat sisältävät alv:n. Tilastuista opastuksista laskutuslisä 6,50 €
Betalningssätt
Korttimaksu
Museokortti
Käteinen
Lasku, laskutuslisä 6,50 €
öppet
Må | Stängd |
Ti | 11:00-16:00 |
On | 11:00-16:00 |
Tu | 11:00-16:00 |
Fr | 11:00-16:00 |
Lö | 11:00-16:00 |
Sö | Stängd |