Natur
 

Rikalan muinaislinna

Rikalan muinaislinna
Rikalantie 52,
24800 Salo

Rikalanmäen menneisyyteen pääset tutustumaan alueen muinaismuistopoluilla. Yksi alueen nähtävyyksistä on Rikalan muinaislinna.

 
"Rikalan kylämäki on ollut merkittävä kauppapaikka 1000–1200 luvulla, minkä vuoksi alueen turvaamiseksi on rakennuttu linna läheiselle vuorelle. Paikalla oli myös vanhoja polttokenttäkalmistoja 500–700 luvulta, sekä ruumiskalmisto 1000–1100-luvuilta. Alueelta on myös tehty löytöjä jotka viittaisivat pronssi- ja rautakauteen.

Itse suuntasimme kuitenkin kylämäen sijaan matkamme kohti linnavuorta, ja jätimme kalmistot tällä kertaa tutkijoiden huomaan. Linnavuoren juurelle saavuttaessa selvisi välittömästi, että nyt ollaan muualla kuin lasten perinteisessä pulkkamäessä.

Paikalla oli opaste, joka kertoi faktat paikan historiasta:

”Rikalan muinaislinna on yksi Lounais-Suomen tunnetuimmista muinaislinnoista. Sen korkeimmat kohdat kohoavat noin 59 metriä merenpinnan yläpuolelle. Linnamäen lounais-ja kaakkoisrinteitä kiertää n.160 metriä pitkä kivivalli. Vallin tuntumassa on parissa paikassa havaittu laajempia kiveyksiä ja kumpareita, jotka voivat olla jäänteitä vallin yhteydessä olleista erillisistä rakennelmista.”

Lue lisää Rikalan muinaislinnasta Retkipaikasta.

Teksti: Leino. Kuva: Jonna Saari / Retkipaikka.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Kontaktuppgifter

Rikalan muinaislinna
Rikalantie 52,
24800 Salo

Webbplats

Öppettider

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp
 

Rundturens museer