Sylit - Kuka lapsen hoitaa?

Naisten osallistuminen työhön kotona tai sen ulkopuolella on aina vaatinut lastenhoidon järjestämistä. Kehtoa on saattanut tuvassa keinuttaa huutolaismummo, pikkupiika tai oma sisar. Joskus oli vanhempien pakko jättää yksinkin. Joskus lapset vain yksinkertaisesti otettiin mukaan. Pellolle mennessä vauvan saattoi ripustaa hurstissa koivun oksaan keinumaan piiloon käärmeiltä. Säätyläiskodeissa puolestaan nähtiin paljon vaivaa, että löydettiin ominaisuuksiltaan sopiva hoitaja lapselle. Lastenhoitaja tai imettäjä saattoivatkin olla lapselle läheisempiä kuin omat äiti ja isä.

Kehittyvä teollistuminen loi tehdasympäristöön lastenseimet ja tarhat. Heräsi ajatus kodin ulkopuolisesta kasvatuksesta ja huolen pidosta. Päivähoito kansanlastentarhoissa tarjosi lapsille kasvatuksen lisäksi ruokailua, joka oli merkittävä apu usein vähävaraisille tehtaan työläisille. Lastentarhan opettajan (kasvattajatar) virka taas toi uuden ammatillisen mahdollisuuden koulutetuille naisille.

Hyvinvointi yhteiskunnan kehittyessä nähtiin päivähoitojärjestelmän luominen osana tasa-arvon kehitystä ja lasten oikeutta hyvään kasvatukseen ja hoitoon. Varhaiskasvatuksella oli tavoitteita, se ei ollut enää pelkkä säilö lapselle. Päivähoidolla tuli olla kodin luonne.

Hämeenlinnassa yksityisen päiväkotitoiminnan aloitti neiti Siiri Böök 1900-luvun alussa. Varsinainen kaupungin järjestämä toiminta alkoi vasta vuonna 1927. Silloin hoitoon olisi ollut tulossa yli puolet enemmän, mitä tarhaan mahtui. Vasta toisen maailmansodan jälkeen kaupunki aloitti varsinaisen kunnallisen päivähoidon.

Näyttelyssä tutustutaan päiväkodin arkeen menneinä aikoina ja pohditaan, mikä on muuttunut ja mikä säilynyt. Tilansa saavat myös muistot päivähoidossa olosta. Millaista esineistöä päivähoidosta on jäänyt ja mitä se aikansa ajattelusta ja ideologioista.