Download the new Museum Card app! Read more
 
Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Concrete Currents – Arto Saaren valokuvia

Museum of Central Finland, Jyväskylä

  • 18.5.2024–27.10.2024

Arto Saaren valokuvat avaavat henkilökohtaisen näkymän alakulttuuriin nimeltä rullalautailu, joka on muovautunut takapihojen uima-altaista ja kaupunkien jättömaiden vastakulttuurista olympiaurheiluksi.

 

”Nykyaikaisen rullalautailun syntyyn on vaikuttanut kaksi keskeistä tekijää. Kaikki lähti lainelautailusta, mutta toinen – vähemmän tunnettu vaikutin on ollut Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairean vapaamuotoinen uima-allas, jonka pohjakuva muistuttaa munuaista. Sen vaikutuksesta Yhdysvaltain Kalifornian osavaltio lukuisine uima-altaineen muodostui myöhemmin rullalautailun Mekaksi. Villa Mairean allas rakennettiin vuonna 1938 ja kahdeksan vuoden kuluttua ensimmäiset munuaisenmuotoiset uima-altaat valmistuivat Kaliforniaan. Kun merellä ei aina ollut aallokkoa, lainelautailijat alkoivat etsiä tyhjiä altaita rullalautaillakseen niissä, koska altaan kaarevat reunat muistuttivat aaltoa.


On ollut mahtavaa havaita, kuinka Alvar Aallon muotoilu on murtanut raja-aitoja ja luonut uuden elävän organismin. En tiedä mitkä Alvarin tavoitteet olivat, kun hän suunnitteli Villa Mairean altaan, mutta lopulta siitä syntyi paljon enemmän kuin vain pelkkä uima-allas”, Arto Saari.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Museum of Central Finland
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä

044 790 9827

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Museum of Central Finland, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

Aalto2-museokeskuksen pääsymaksulla: 17/10/3/0 €

Payment methods

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, museokortti, Smartumin, Epassin ja Edenredin sovellus

Opening hours

Mon Closed
Tue 11:00-18:00
Wed 11:00-18:00
Thu 11:00-18:00
Fri 11:00-18:00
Sat 11:00-18:00
Sun 11:00-18:00

Operates as part of the Aalto2 Museum Centre.

Näyttelyn tekstit kielillä

 

OTHER MUSEUMS NEARBY