Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Mielikuvituksen maantiede

Museicentret Vapriikki, Tampere

  • 9.6.2022–18.9.2022

Karttojen avulla voidaan kuvitella kaukaisia ja tuntemattomia alueita. Aina kartat eivt edes ksittele todellista maailmaa, vaan niit voidaan tehd mys kuvitteellista paikoista. Mielikuvituksen maantiede on nyttely, joka kertoo suomalaisia pelej varten tehdyist kartoista.

 

Mielikuvituksen maantiede on nyttely, joka kertoo suomalaisia pelej varten tehdyist kartoista. Ne kaikki perustuvat tavalla tai toisella mielikuvitukseen, sill kartta voi vied katsojansa nojatuolimatkalle paitsi lhimetsn suunnistusmaastoon, mys mielikuvitusmaailmaan.

Nyttelyss on peleiss kytettyj karttoja 150 vuoden ajalta. Vuosien varrella on ollut yleist, ett pelilaudan pohjana on kytetty karttaa Suomesta tai jostakin tietyst paikkakunnasta. Toisaalta pelikartta on voinut kuvata mys tysin kuvitteellista maisemaa, tai vaikka jotakin sellaista paikkakuntaa, joka tuntuu niin todelliselta, ett se voisi aivan hyvin olla oikeasti olemassa. Eik karttoja laadi pelkstn pelien suunnittelijat, vaan mys pelaajat ovat ahkeria kartanpiirtji. Miss mielikuvitusmaailmassa olet viimeksi kynyt karttaa katsomalla?

Berätta för dina vänner!

Museets kontaktuppgifter

Museicentret Vapriikki
Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere

03 565 66966

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Museicentret Vapriikki, Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

14/10/7/0
Perjantaisin klo 15-18 ilmainen sisnpsy. Museokortilla vapaa psy kaikkiin nyttelyihin.

Betalningssätt

kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit.

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-18:00
On 10:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 10:00-18:00
Lö 10:00-18:00
Sö 10:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

MUSEER NÄRA MÅLET