Finlands Hantverksmuseum

2.6.2020–26.7.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Käsityötä ja taitoa kolme vuosikymmentä 2.6.–26.7.2020

Elävää ja uudistuvaa käsityöopetusta kolme vuosikymmentä Keski-Suomessa.

Käsityötä ja taitoa kolme vuosikymmentä 1990–2020 -näyttely kertoo Taito Keski-Suomi ry:n Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulun käsityön taiteen perusopetuksen oppilaiden tekemisen ilosta ja erilaisista elämyksistä käsityössä, teknologiassa ja muotoilussa 30 vuoden ajalta.

Jyväskylän käsityö- ja muotoilukoulu antaa käsityön taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille sekä aikuisille Jyväskylässä, Joutsassa ja Saarijärvellä. Käsityökoulussa opitaan taitoja ja muotoilua. Opetuksessa käsityön vaiheet suunnittelusta toteuttamiseen tulevat tutuksi taiteen, tieteen ja teknologian kautta. Käsityökoulussa opiskelee vuosittain noin 250 oppilasta.

Näyttelyn tarinoita, tuotteita ja esineitä voi tulla kokemaan ja näkemään Suomen käsityön museon Näytönpaikkaan Kilpisenkatu 12 näyteikkunoihin kellon ympäri.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Finlands Hantverksmuseum
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

(014) 266 4370

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

8/6/4/0 €

Betalningssätt

visa, mastercard, museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja -saldokortti, Sportti&KulttuuriPassi, Tyky-kuntoseteli sekä Ticket Mind&Body ja Ticket Duo -kortti.

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Fredagar fri entré. Tilläggsuppgifte: https://www.craftmuseum.fi/tule-museoon/aukioloajat-ja-paasymaksut

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Pienmäki bondgårdsmuseum
     
     

    Pienmäki bondgårdsmuseum

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • Saarijärvi Museum
     
     

    Saarijärvi Museum

    Saarijärvi museum är en databank av norra Mellersta Finland. Museet organiserar konst- och kulturhistoriska...

     
  • Finska Flygvapenmuseum
     
     

    Finska Flygvapenmuseum

    Suomalaisen sotilasilmailun kehitystä ja historiaa sen alusta nykyaikaan.

     
  • Säynätsalon kunnantalo
     
     

    Säynätsalon kunnantalo

     
  • Saarijärvi museum, Högrestånds hemmuseum
     
     

    Saarijärvi museum, Högrestånds hemmuseum

    Ett högreståndshem från början av 1800-talet i en byggnad från 1780-talet. Utställning om J. L. Runebergs...

     
  • Mellersta Finlands museum
     
     

    Mellersta Finlands museum

     
  • Heiska konstnärshem
     
     

    Heiska konstnärshem

    Ateljé hem i Jyväskylä byggd 1912.

     
  • Jyväskylä Konstmuseum
     
     

    Jyväskylä Konstmuseum

     
  • Äänekoski konstmuseum
     
     

    Äänekoski konstmuseum

    Tutustu kulttuuripersoona, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen maiseman...

     
 
 
 
 
 
.