Hiekkas konstmuseum

3.10.2019–9.2.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Vanhan hopean kertomaa

Vanhan hopean kertomaa -näyttelyssä esitellään ulkomaisten ja kotimaisten hopeaseppien tuotantoa 1600-luvulta aina 1900-luvulle saakka.

Näyttelyssä on esillä runsas määrä hopeaesineitä Vaasan kaupungin museoiden ja Hiekan taidemuseon kokoelmista. Esillä on myös näyttelyyn liittyvää kuvataidetta ja muuta esineistöä.

Vaasan kaupungin museoiden kokoelmista näyttelyyn tulevista esineistä suurin osa on vaasalaisen lääkärin Karl Hedmanin (1864–1931) kokoelmasta, jossa on vaasalaisia, suomalaisia ja eurooppalaisia hopeaesineitä. Muutamia esineitä on myös Pohjanmaan museon sekä vaasalaissyntyisen insinöörin Ingvald Souranderin (1874–1961) kokoelmista. Souranderin kokoelmaan kuuluu Suomen 1700- ja 1800-lukujen hopeaa sekä Pietarissa toimineiden suomalaismestareiden töitä.

Tamperelaisen kultaseppä Kustaa Hiekan (1855–1937) keräämästä hopeakokoelmasta näyttelyssä nähdään muun muassa venäläistä, saksalaista ja suomalaista hopeaa 1600–1900-luvuilta. Osa esineistä on peräisin kihlakunnan tuomari Evert Tähkäpään testamenttilahjoituksesta.

Näyttely Vanhan hopean kertomaa on tehty yhdessä Vaasan kaupungin museoiden kanssa. Näyttely on ensin esillä Vaasassa, Tikanojan taidekodissa (10.5.–8.9.2019).

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Hiekkas konstmuseum
Pirkankatu 6, 33210 Tampere

050 523 7251

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

10/5/0 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook

Öppet

Må Stängd
Ti 15:00-18:00
On 15:00-18:00
Tu 15:00-18:00
Fr Stängd
Lö Stängd
Sö 12:00-15:00

Stängt till 1.4.2017. Öppen annars också enligt överenskommelse (inte på lördagar). Stängt under helgdagar och dag före helg.

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Spionerimuseet
     
     

    Spionerimuseet

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien...

     
  • Museicentret Vapriikki
     
     

    Museicentret Vapriikki

     
  • Amuri arbetarmuseikvarter, Tampereen museer
     
     

    Amuri arbetarmuseikvarter, Tampereen museer

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
  • Museum Milavida
     
     

    Museum Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Moomin Museum
     
     

    Moomin Museum

    I Muminmuseet kliver du in i en helt ny värld tagen ur Tove Janssons muminböcker.

     
  • Lenin-museum
     
     

    Lenin-museum

    Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Kimmo Pyykkö museet
     
     

    Kimmo Pyykkö museet

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
  • Sara Hildéns Konstmuseum
     
     

    Sara Hildéns Konstmuseum

     
  • Emil Aaltonen museum
     
     

    Emil Aaltonen museum

    Emil Aaltonen industri- och konsthistorisk museum.

     
  • Myllysaari Museum
     
     

    Myllysaari Museum

     
  • Tammerfors konstmuseum
     
     

    Tammerfors konstmuseum

     
  • Mobilia Bil- ovh Vägmuseum
     
     

    Mobilia Bil- ovh Vägmuseum

    Bilsportens och vägtrafikens historia i Finland.

     
  • Laukko gård
     
     

    Laukko gård

    Historiallinen Laukon kartano on Pirkanmaan kauneimmalla järviseudulla sijaitseva taidemuseo.