Käsityömuseo Miila

19.6.2019–30.8.2019

 Inträde med Museikortet
Utställning

Kaarina Kavander ja käsitöiden kantava voima -näyttely

Innostus ja rakkaus käsitöihin sekä uuden oppimisen ilo on ollut Kaarina Kavanderin elämässä kantava voima ja se näkyy 96-vuotiaan käsityöntekijän näyttelyssä.

Käsityömuseo Miilan kesän 2019 näyttely esittelee Kaarina Kavanderin käsitöitä. Kiskolta kotoisin oleva Kavander on ollut elämänsä aikana innokas käsitöiden tekijä. Innostus ja rakkaus käsitöihin sekä uuden oppimisen ilo on ollut Kavanderin elämässä kantava voima. Näyttelyssä on esillä Kavanderin käsitöitä laajasti eri elämänvaiheilta, 13-vuotiaana tehdystä pannumyssystä 94-vuotiaana tehtyyn vauvan asuun. Käsitöitä Kavander on valmistanut elämänsä aikana valtavasti ja monin eri tekniikoin. Museossa on esillä vain niistä murto-osa.
Nyt 96-vuotias Kaarina Kavander hankki elantonsa elämänsä aikana maataloustöissä yhdessä aviomiehensä Niilon kanssa. Aina kun aikaa oli muilta töiltä, Kavander istahti kangaspuiden äärelle tai otti kutimen käteensä. Käsitöillään Kavander sisusti oman kotinsa ja vaatetti itsensä ja viisi lastaan. Kaikille lapsille hän teki kotoa muuttaessa uuteen kotiin matot ja myöhemmin myös isotöiset Varsinais-Suomen ryijyt. Kavanderin tekemistä vaatteista on saanut nauttia jopa neljännen polven lapset, viimeksi vauvan vaatteita hän kutoi vain pari vuotta sitten. Tämä puku jäi kuitenkin hänen viimeiseksi isoksi käsityökseen, sillä hän ei sairautensa takia enää voi tehdä yhtä vaativia käsitöitä.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Käsityömuseo Miila
Kirjakuja 2, 21530 Paimio

+358 2 474 5109

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

4/3/2€

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

  • facebook
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti Stängd
On Stängd
Tu Stängd
Fr Stängd
Lö Stängd
Sö Stängd

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Biologiska museet i Åbo
     
     

    Biologiska museet i Åbo

     
  • Lokstallet - Salo konstmuseum
     
     

    Lokstallet - Salo konstmuseum

     
  • Forum Marinum
     
     

    Forum Marinum

    Här börjar havet! Forum Marinum är ett aktivt och mångsidigt centrum för marina aktiviteter, det har status...

     
  • Wäinö Aaltonens museum
     
     

    Wäinö Aaltonens museum

    WAM är Åbo stads konstmuseum.

     
  • Apoteksmuseet och Qwenselska Gården
     
     

    Apoteksmuseet och Qwenselska Gården

    Det äldsta trähuset i Åbo döljer ett vackert borgarhem inrett i gustaviansk stil samt ett unika...

     
  • Salon elektroniikkamuseo
     
     

    Salon elektroniikkamuseo

    Museon näyttelyssä esillä radioita, puhelimia, televisioita, monitoreja ja pelattavissa vanhoja videopelejä

     
  • Museet
     
     

    Museet

    Museet blir renoverad och är därför stängt åtminstone till hösten 2019.

     
  • Aboa Vetus & Ars Nova -museet
     
     

    Aboa Vetus & Ars Nova -museet

    Aboa Vetus & Ars Nova är ett museum för historia och nutidskonst i Åbo.

     
  • Åbo konstmuseum
     
     

    Åbo konstmuseum

     
  • Sibeliusmuseum
     
     

    Sibeliusmuseum

    Sibeliusmuseum är Finlands främsta musikmuseum.

     
  • Lundo Vanhalinna
     
     

    Lundo Vanhalinna

    Liedon Vanhalinnan historiallinen kartanokokonaisuus on suosittu kulttuurimatkailukohde Aurajokilaakson...

     
  • Åbo Domkyrkomuseum
     
     

    Åbo Domkyrkomuseum

    Domkyrkomuseet på södra läktaren i Åbo domkyrka presenterar kyrkans historia från 1300-talet.

     
  • Hantverksmuseet på Klosterbacken
     
     

    Hantverksmuseet på Klosterbacken

    Ett unikt friluftsmuseum bestående av trähuskvarter från tiden före Åbo brand 1827.