Kuopio kvartersmuseum

10.5.2019–3.11.2019

 Inträde med Museikortet
Utställning

Minna Canthin Kuopio

Minna Canthin Kuopio –näyttelyssä kerrotaan Canthille läheisistä ihmisistä ja Kuopiosta. Esillä on kirjailijalle ja hänen perheelleen kuuluneita esineitä. Ihmisiä ja kaupunkia kuvataan myös valokuvien kautta.

”Lähdettäisiin sitten jalkamatkalle yhdessä Savon saloja kiertelemään. Me elämme hyvin hiljaista elämää täällä, tytöt ja minä. Työtä teemme, että oikein hirvittää. Ja välistä virkistämme mieltä mariagilla ja kävelyretkellä. Muuten täällä vanhat ja uudet aatteet usein joutuvat kolisiooniin. Minä joka en liiku ollenkaan paljo ihmisten kesken, olen kuitenkin heillä suurena silmätikkuna, vanhoilla olijoilla nimittäin. Ehkä siitä syystä, että aina kuin vaan tilaisuutta on, isken niin ankaran kiivaasti kiinni.” (Minna Canth kirjeessään Hilda Aspille 22.1.1885)

Minna Canthin Kuopio –näyttelyssä kerrotaan Canthille läheisistä ihmisistä ja Kuopiosta. Esillä on kirjailijalle ja hänen perheelleen kuuluneita esineitä. Ihmisiä ja kaupunkia kuvataan myös valokuvien kautta. Lähteinä on käytetty ennen kaikkea Canthin kirjeitä vuosilta 1880-1897.

Leikkijöitä ja kaupankävijöitä näyttelyssä odottaa lapsille suunnattu Lankakauppa.

Tule tutustumaan Minna Canthiin ja vietä mukava päivä kauniissa pihapiirissä keskellä kaupunkia!

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Kuopio kvartersmuseum
Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio

(017) 182 625

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

6/4/0 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Kulttuurisetelit (kortti+seteli).

  • facebook

Öppet

Må Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-19:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00

Tillgänglighet [kriterier]

Tjänster

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Kuopio museum
     
     

    Kuopio museum

    Museet är stängt och ska öppnas igen 2021.

     
  • Riuttala Bondgårdsmuseum
     
     

    Riuttala Bondgårdsmuseum

    20 eri talonpoikaistilan rakennusta alkuperäisine esineistöineen esittelevät 1800-1900-luvun vaihteen...

     
  • RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum
     
     

    RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Finlands Hantverksmuseum
     
     

    Finlands Hantverksmuseum

    Handarbets och hantverkarindustrins specialmuseum.

     
  • Mekaanisen musiikin museo
     
     

    Mekaanisen musiikin museo

    Oletko jo nähnyt nerokasta soitinta joka soittaa viulua ja loihtii ilmoille upean esityksen huippuviulistien...

     
  • Kuopio Konstmuseum
     
     

    Kuopio Konstmuseum

     
  • Rautalampi museum
     
     

    Rautalampi museum

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • VB-valokuvakeskus
     
     

    VB-valokuvakeskus

    The first photography center in Finland is situated at an idyllic old wooden atelje house of the photographer...

     
  • Nurmes stadsmuseum, Ilkola museum
     
     

    Nurmes stadsmuseum, Ilkola museum

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
  • Konstmuseum Eemil
     
     

    Konstmuseum Eemil

     
  • Äänekoski konstmuseum
     
     

    Äänekoski konstmuseum

    Tutustu paikallisen kulttuuripersoonan, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen...

     
  • Outokumpu Gruvmuseum
     
     

    Outokumpu Gruvmuseum

    Gruvhistoria i Finland från början av 1900-talet och underjordisk mineralutställning, vars äldsta stenblock...

     
  • Pienmäki bondgårdsmuseum
     
     

    Pienmäki bondgårdsmuseum

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...