Satakunda Museum

1.3.2019–4.8.2019

 Inträde med Museikortet
Utställning

404 ruutua – lehtikuvia Satakunnan kansan rakennuskulttuurista

404 ruutua -valokuvanäyttelyssä on esillä satakuntalaista rakennuskulttuuria 1960–1990-luvuilta.

404 ruutua -näyttelyn valokuvat kattavat sekä nykyisen että entisen Satakunnan alueen kunnat. Näyttelyssä on esillä lisäksi valokuviin liittyviä lehtileikkeitä, jotka kertovat rakennusten lisäksi myös muista aikoinaan ajankohtaisista asioista, kuten karjanhoidosta Porin 6. osassa vuonna 1967 tai Kekkosen vierailusta Villa Maireaan vuonna 1972.

Kokonaiskuvana näyttelyssä näkyy suuri yhteiskunnallinen muutos; 1960-luvun maatalousvaltaisuus vaihtui voimakkaan teollistumisen myötä kaupunkien kasvutarinaksi. Rakennukset olivat yksi näkyvä osa tätä tarinaa.
Näyttelyssä tarkastellaan myös lehtikuvaajan ammattia ja sen muutosta.

Näyttely on syntynyt osana Satakunnan Kansan valokuva-arkiston digitointiprojektia, joka toteutettiin Satakunnan Museon, Satakunnan Kansan ja Satakunnan Museon ystävät ry:n yhteisprojektina vuosina 2018–2019.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Satakunda Museum
Hallituskatu 11, 28100 Pori

(02) 621 1063

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

7/3,50/2,50/€

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit

  • facebook
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-20:00
Tu 11:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Raumo museum, Gamla Rådhuset
     
     

    Raumo museum, Gamla Rådhuset

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Björneborgs konstmuseum
     
     

    Björneborgs konstmuseum

    Finsk och internationell samtidskonst.

     
  • Teresia och Rafael Lönnströms Hemmuseum
     
     

    Teresia och Rafael Lönnströms Hemmuseum

    Fabrikägarna Teresia och Rafael Lönnströms representationshem med finlänsk målerikonst från 1800–1900-talen.

     
  • Satakunda Museum, Naturhuset Arken
     
     

    Satakunda Museum, Naturhuset Arken

     
  • Raumo sjöfartsmuseum
     
     

    Raumo sjöfartsmuseum

    Rauman merimuseo kertoo keskiaikaisen kaupungin olemassaolon elinehdoista: merestä ja merenkulusta.

     
  • Emil Cedercreutz museum
     
     

    Emil Cedercreutz museum

    Skulptören Emil Cedercreutz (1879-1949) livsverk.

     
  • Kankaanpää stadsmuseum
     
     

    Kankaanpää stadsmuseum

    Kolme museota yhdellä ovenavauksella - paikallishistoriaa, kuvataidetta ja sotahistoriaa

     
  • Wahlbergs  hus Nystads museum
     
     

    Wahlbergs hus Nystads museum

    Historia av trästad och sjöfart.

     
  • Raumo museum, Kirsti
     
     

    Raumo museum, Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.

     
  • Raumo konstmuseum
     
     

    Raumo konstmuseum

     
  • Raumo museum Marela, ett skeppsredarhem
     
     

    Raumo museum Marela, ett skeppsredarhem

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Rosenlew-museum
     
     

    Rosenlew-museum