Museoseikkailija Taimi Kalle Päätalon jalanjälillä. Museopuoti on vanhassa navetassa.

Matka menneeseen, osa 7:
Tarinoiden taivalkoski – Kalle Päätalo

Tatjan, Akun ja Taimin seuraavassa kohteessa tutustuttiin Päätalo-keskukseen, joka kertoo tarinoita Kalle Päätalon nuoruudesta, pohjoisen perheen elämästä ja savottojen metsätyömiehistä. Seikkailupäivän artikkeli on runon muodossa.

Tarinoiden taivalkoski

– Kalle Päätälo


Elipä kerran Kalle, Päätalo nimittäin
oli kirjoitustaidot aikoinaan vallan väärinpäin,
ei opettajatar juuri kirjoituksiaan arvostanut,
isäkin vain ruumiillisiin hommiin olis' laittanut

Oli pojalla rankat ajat, kun kerjuulle joutui,
aivan koko perhe taannoin, kun taantuma koitui
ja perheen isä mielisairauteen ajautui

Lähtipä sitten pojankloppi armeijaan
vaan kun kotio palasi, vain nuollen haavojaan
Reppu selässä seisoi oven suus'
mukana säkissään koko maallinen omaisuus

Sai isä-ukko lopulta toiveensa,
kun Kalle hankki ammattinsa
tuli hästä rakennusmestari,
siis oiva arjen sankari

Mutta nuo tarinoiden salat kutsuivat Kallea,
kolusikin hän reippaana kirjoja,
sai vaimoltakin kovin kannustuksia,
jotta lopulta pisti oman teoksen tekeille,
näyttäisi kaikille epäilijöille,
kuinka suorastaan taiteilijan eleillä,
oli Kalle loihtinut esikoiskirjan, ”Ihmisiä telineillä”

Vaan mitä mahtoi Kallen äiti puuhata?
No harjoittipa Riitu-äiti parannusta ja noituutta!
Savusaunassa kyläläisiä kuppasi,
niin lähti porukasta paha veri,
ja köökissä hällällä kahvia keitteli,
natsuunalleen sapuskat pyöräytteli
ja ketjussa kotona piippua poltteli

Pihamaalla seisoi Uneutettu vonkamies,
siitä jokainen ponttuun paikan ties',
jolla miehet järvellä tukkeja veti,
ja ponttuun nuotiolla kokki keitot teki

Rannan varrella ranta-aitta,
Kallen ihana kesäpaikka,
siellä aitan ylisillä nukkui,
luki, kirjoitti ja kukkui,
ja omiin ajatuksiinsa hukkui

Näin eli Kalle, se Päätalo nimittäin
vietti lopun elämänsä vallan muualla,
nääs Tampereella,
kuitenkaan koskaan unohtamatta
omaa lapsuudenkotoa,
tarinoiden Taivalkoskea


Taimi konttaa Kalle Päätalon lapsuuskodin lattialla. Kodin seinältä löytyy Päätalon koulutodistus.


Kallioniemi on kirjailija Kalle Päätalon lapsuudenkoti Taivalkosken Jokijärvellä.


Päätalo-näyttelyssä kerrotaan tarinaa Kallen lapsuudesta ja nuoruudesta, pohjoisen perheen kotielämästä ja toimeentulosta valokuvin ja esinein.


Astu mukaan matkalle menneeseen seuraamalla muinaisia museoseikkailujamme: Instagram @tattie #matkamenneeseen

Seuraa Tatjan, Akun ja Taimin seikkailua sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #matkamenneeseen #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros


 


Seikkailureitti

Seikkailua seurataan viikolla 36 (2.9.–8.9.). Osa seikkailun sisällöistä julkaistaan makupaloina jo aiemmin kesällä.

Saamelaismuseo Siida
(Inari)

Särestöniemi-museo
(Kittilä)

Heinolan kaupunginmuseo: Lääninkivalteri Aschanin talo
(Heinola)

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
(Kotka)

Serlachius-museot Gustaf ja Gösta
(Mänttä-Vilppula)

Kuopion korttelimuseo
(Kuopio)

Kallioniemi & Päätalo-keskus
(Taivalkoski)

Kolin luontokeskus Ukko
(Lieksa)

Paateri
(Lieksa)

Pielisen museo
(Lieksa)

Jyväskylän yliopiston tiedemuseon Kulttuurihistoriallinen museo
(Jyväskylä)


Museokortti - vuoden mittainen kulttuurimatka 300 museoon!

Uusi Museokortti itselle tai lahjaksi 69€
Voimassaolevan kortin uusiminen 64€

Lisätietoa Museokortista >

Tatjan, Akun ja Taimin Matka menneeseen -seikkailun kruunaa video, joka koostaa koko seikkailun yhdeksi muistoksi. Perhe kiersi Suomea koko kesän ja kävi yli kymmenessä Museokortti-kohteessa. Jokaisella matkalla esiteltiin muinaisuutta huokuvia museokohteita sekä yksi tai useampi ilmainen luontokohde.

Jaa museokokemuksesi
#museokortti #museokierros @museokortti

 

Tutustu seikkailijoihin