Museomuusat matkalla, osa 11:
Seikkailu Turussa johtaa linnan tunnelmista arkeologisten löydösten äärelle

Museomuusien seikkailulla käydään jo kolmannessa keskiaikaisessa linnassa. Vuorossa on yli 700 vuotta vanha Turun linna, jossa he tutustuvat naisten asemaa käsittelevään Muutama sana naisista -näyttelyyn.Päivän toisena museokohteena historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova ja siellä oleva Luutarha-näyttely, jossa esitellään arkeologisissa kaivauksissa löytyneitä eläinten luita.


Katso seikkailuvideo Turusta! Matkan kaikki seikkailuvideot löydät sivun lopusta.


Turussa meitä odotti jälleen yksi upea, salaisuuksien ja seikkailujen täyteinen linna! Tästä ei liene vaikea päätellä, että Turun linnahan siinä oli kyseessä.

Linnan esilinnassa on pysyvänä näyttelynä linnan päänäyttely, joka vie kokijansa retkellä Turun linnan alkuvaiheista aina tähän päivään saakka.

Esilinnassa on myös tyylihuoneiksi nimitetyt tilat, jotka on sisustettu 1600-1800-luvun tyylein – esillä on siis paljon kaunista, vanhaa, tunnelmallista esineistöä! Prameat huonekalut ja valoisat huoneet ovat kontrasti esilinnan vankityrmille, jotka kertovat linnan synkemmästä historiasta.

Esilinnan jälkeen suuntasimme itse päälinnaan. Päälinna kertoo enemmän linnan rakennushistoriasta ja siellä pääsee seikkailemaan niin linnan vanhimpiin, keskiaikaisiin huoneisiin kuin renesanssiaikaisiin, koristeellisiin juhlasaleihin.

Päälinnassa on myös vaihtuvien näyttelyiden tilat, ja tällä kertaa pääsimme tutustumaan todella kiinnostavaan Muutama sananen naisista -näyttelyyn. Näyttely käsittelee naisen asemaa, roolia ja elämänkäänteitä 1600-luvun Turussa. Näyttely jätti vaikutuksen ja pisti pohtimaan asenteiden liikettä ja muuttumista ajan saatossa.

Turun linnan jälkeen huristelimme bussilla hieman eri kohtaan Aurajoen vartta ja marssimme sisään Aboa Vetus & Ars Nova -museoihin. Museot ovat kaksi saman katon alla toimivaa eriteemaista museota, joten tutkittavaa riitti!

Aboa Vetus on Suomen ainoa arkeologinen museo, maan alta esiin kaivettu osa kaupunkia. Museo vie matkalle vanhaan Turkuun ja siellä riittää tutkittavaa ja koettavaa kaiken ikäisille: Kivitalojen raunioissa kulkeminen ja kirjoitetut tarinat herättävät historian henkiin. Aboa Vetuksessa on esillä myös uusi, pysyvä, Luutarha-näyttely, joka esittelee kaivausten alueelta löytyneitä luita ja niiden kautta monta eläinlajia!

Ars Novassa tutustuimme mm. Päivikki Kallion retrospektiiviseen Havaintojen näyttämöt -näyttelyyn, joka esitteli taiteilijan monialaisia teoksia. Erityisen vaikutuksen meihin teki kuitenkin Saara Ekströmin AMNION -näyttely, joka herätti ajattelemaan elämän vastakohtaisuuksia, suhdettamme niihin sekä meitä ympäröivään luontoon. Saara Ekströmin näyttely koostui vaikuttavista videoteoksista, valokuvista ja installaatioista.

 


Museokortti - vuoden mittainen kulttuurimatka 300 museoon!

Uusi Museokortti itselle tai lahjaksi 69€
Voimassaolevan kortin uusiminen 64€

Lisätietoa Museokortista >

Tatjan, Akun ja Taimin Matka menneeseen -seikkailun kruunaa video, joka koostaa koko seikkailun yhdeksi muistoksi. Perhe kiersi Suomea koko kesän ja kävi yli kymmenessä Museokortti-kohteessa. Jokaisella matkalla esiteltiin muinaisuutta huokuvia museokohteita sekä yksi tai useampi ilmainen luontokohde.

Jaa museokokemuksesi
#museokortti #museokierros @museokortti

 

Tutustu seikkailijoihin