Museomuusat matkalla, osa 1:
Ellan ja Iiriksen seikkailu alkaa Tampereen museoista

Museomuusien matka alkaa Tampereelta! Ellan ja Iiriksen museoseikkailulta nähdään videoita 12 kaupungista ja yli 30 museosta. Ensimmäisellä videolla ystävykset kiertävät Tampereen museoita. Videolla tutustutaan Muumimuseoon, Museokeskus Vapriikkiin, Työväenmuseo Werstaaseen, Tampereen taidemuseoon, Amurin työläismuseokortteliin ja Sara Hildénin taidemuseoon.


Katso Ellan ja Iiriksen ensimmäinen video ja tutustu Tampereen museoihin! Matkan kaikki seikkailuvideot löydät sivun lopusta.


Aloitimme museoseikkailumme kotikaupungissamme Tampereella. Seikkailun aloituspäivänä suuntasimme ensimmäiseksi Muumimuseoon – kohde oli Iirikselle tuttu entuudestaan, minä taas en ollut koskaan käynyt siellä. Museo paljastuikin, ei tosin yllättäen, muuminystävien paratiisiksi. Museossa ei valitettavasti saanut kuvata, mutta siellä riitti monenlaista nähtävää muumien historiasta ja seikkailuista aina alkuajoilta nykypäivään.

Muumimuseossa toimii myös ateljee, jossa pääsee vaihtuvin teemoin päästämään luovuuden valloilleen! Tällä kertaa ateljeessa sai suunnitella ja toteuttaa oman animaatiohahmon. Hahmot leikattin värikkäästä pahvista ja niistä otettiin kuvia, joista sitten koottiin stop motion-animaatio.

Muumimuseon jälkeen suuntasimme Museokeskus Vapriikkiin. Vapriikista mieleen painui erityisesti hauskasti osallistava Teatterikaupunki-näyttely, joka esitteli Tamperelaista teatterihistoriaa kuvin, esinein ja lavastein. Näyttelyssä pääsi esimerkiksi istumaan Vuonna 85-musikaalin Datsunin kyytiin ja fiilistelemään musikaalin biisejä autoradiosta!

Vapriikissa pääsimme myös villiintymään vampyyreista, leikkimään satumaailmassa, ihastelemaan luonnon ihmeitä Kivimuseossa, pelaamaan Pelimuseon monia pelejä sekä sukeltamaan lätkähurmokseen Jääkiekkomuseossa

Vapriikissa parasta onkin se, että vaikka museon tai näyttelyn teema ei varsinaisesti henkilökohtaisesti puhuttelisi, on näyttelyt koostettu niin hyvin ja kiinnostaviksi, että niissä viihtyy pitkään!

Toisen Tampere-päivämme aloitimme Työväenmuseo Werstaalla. Werstaalle on aina vapaa pääsy, mikä mahdollistaa museokokemuksen ihan jokaiselle! Vaihtuva näyttely, Lastentarhanopettajien tarina, kertoi meille nimensä mukaisesti tarinan suomalaisesta lastentarhasta, sen historiasta ja avainhenkilöistä. Työmiehen lauantai -näyttely vei meidät suomalaisen alkoholikulttuurin historiaan ja hauskalla tavalla kertoi niin kosteista työläisten karkeloista kuin kieltolain ajastakin. Vapauden museo käsitteli Suomen muutosta luokkayhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi erilaisten vapauksien näkökulmasta.

Werstaan jälkeen jatkoimme päiväämme Tampereen taidemuseossa, jossa ihastelimme vuoden nuoren taiteilijan, Nasta Säde Rönkön, näyttelyä Altered Breaths, Future Feelings. Rönkön monialaiset teokset herättivät ajattelemaan ihmisyyttä ja maailman nykytilannetta.

Viimeinen museopäivämme Tampereella starttasi, kun suuntasimme Amurin työläismuseokortteliin aikeinamme osallistua ristipistotyöpajaan. Monien väärien neulankäänteiden, lievän turhautumisen ja hermostuneen naurun jälkeen ristipistely alkoi sujua hyvässä ja selkeässä ohjauksessa.

Työläismuseokorttelissa pääsimme uppoutumaan tamperelaiseen työläishistoriaan, kun museo esitteli meille kiinnostavasti sen käänteitä ja elämää. Museokortteli on kiinnostava kohde monen ikäisille, sillä siellä asiat on kerrottu selkeästi ja vanhat rakennukset sekä miljöö herättävät tarinat henkiin!

Tampereen viimeinen museokohteemme oli Sara Hildénin taidemuseo, jossa oli museon 40-vuotis juhlavuoden kunniaksi kasattu näyttely Out of Office, joka käsitteli erilaisia arjesta irtautumisen tapoja ja muotoja. Näyttely perustuu Sara Hildénin säätiön kokoelmaan ja se kattaakin monen taiteilijan teoksia aina maalauksista veistoksiin.

Tampereen museopäivät tarjosivat monipuolisen kattauksen historiaa sekä taidetta ja jättivät innostuneen odotuksen museoseikkailijoihin siitä, mitä alkava reissu toisikaan mukanaan!

 


Museokortti - vuoden mittainen kulttuurimatka 300 museoon!

Uusi Museokortti itselle tai lahjaksi 69€
Voimassaolevan kortin uusiminen 64€

Lisätietoa Museokortista >

Tatjan, Akun ja Taimin Matka menneeseen -seikkailun kruunaa video, joka koostaa koko seikkailun yhdeksi muistoksi. Perhe kiersi Suomea koko kesän ja kävi yli kymmenessä Museokortti-kohteessa. Jokaisella matkalla esiteltiin muinaisuutta huokuvia museokohteita sekä yksi tai useampi ilmainen luontokohde.

Jaa museokokemuksesi
#museokortti #museokierros @museokortti

 

Tutustu seikkailijoihin