Vanhojen rouvien ratikkaseikkailu, osa 3:
Taidetta, tähtitiedettä ja kasvitieteellinen puutarha ratikkalinjoilla 2 ja 3

Pirjon, Riitan ja Hilkan viimeisenä seikkailupäivänä matkataan 2-ratikalla Helsingin Taidehallilta Ateneumin kautta Helsingin obervatoriolle. 3-ratikka johdattaa museokierroksen viimeiseen kohteeseen LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Lue postikorteista, millaisia terveisiä vanhat rouvat lähettävät tällä kertaa. Rouvat kertovat myös museoiden esteettömyydestä sekä museoravintoloista ja -kahviloista.


25.7.2019 Helsingin Taidehalli

Sattuipa taas hieno ilma. Kovasti lämmin tosin ulkosalla. Mutta museoihin pääsee vilvoittelemaan. Samalla voi syventyä taiteeseen. Tällä kertaa Susanne Gottbergin laseihin, toki muutakin, mutta lasit jäävät varmasti päällimmäiseksi mieleen. Ja läpikäveltävä "Samaan aikaan toisaalla" on ajatteluttava. Jotenkin niitä saa paljon irti. Kioskin kortissa on enemmän ytyä kuin Susannella.

Vanhojen rouvien puolesta
Pirjo Salo


Helsingin Taidehalli

Osoite: Nervanderinkatu 3, Helsinki
2-ratikan pysäkki: Luonnontieteellinen museo

Susanne Gottbergin näyttely täyttää Taidehallin. Maalaukset ovat rauhoittavia: tavallisia juomalaseja pinoina, joihin valo tulee milloin vasemmalta, milloin oikealta ja lasien takana on toisia laseja. Vanerille on maalattu pöytä, jonka päälle on levitetty punaruutuinen liina.

Kuvanveistosalissa on kymmenen katosta riippuvaa suurikokoista maalausta, joiden juju on kaksipuolisuus: jokaisen maalauksen toisella puolella on hieman erilainen kuva samasta aiheesta. Siis "Samaan aikaan toisaalla". Työ on tehty yhteistyössä kuvanveistäjä Markus Kåhren kanssa. Yllättäviä tarinoita syntyy mielessä vain kävelemällä maalausten välissä edestakaisin.

Rouvia kiehtoi Taidehallissa:

  • Rakennus näyttää vaaleanpunaiselta bunkkerilta, mutta on hyvin tarkoituksen mukainen.
  • Näyttelysalien valo ja mittasuhteet ovat kauniit.
  • Kahden salin välitilassa on jännä suppilo, josta näkyy taivas.

Esteettömyys:

Taidehallin takapihalta pääsee hissillä suoraan toiseen kerrokseen, joka on esteetön. Aula (wc) ja Kioski eivät ole. Henkilökunta tietysti auttaa.



25.7.2019 Ateneum

Hiljainen kauneus – jos oltaisiin 20 vuotta nuorempia sanottaisiin, että cool. Siinä näyttelyssä Itä-Aasia ja kylmä Pohjola iskivät kämmentä, ylistävät arkea ja luontoa. Sehän sopii meille vanhoille rouvillekin ohjenuoraksi: tyyneyttä ja rauhaa odotellessa. Hissit löytyivät, takakuljalta olisi päässyt sisäänkin ilman portaita. Kävelykepin ja rollaattorin olisi voinut lainata ja lastenrattaat myös. Lounastimme buffetissa (runsas ja tuore) ja sipuliton vaihtoehtokin löytyi, ei tarvinnut tyytyä reissumieheen juustolla. Ihan jokaiselle toivotan useampaakin käyntiä vuodessa. Kannattaa ihan vaan poiketa.

Vanhat rouvat ratikkareissulla


Ateneum

Osoite: Kaivokatu 2, Helsinki
2-ratikan pysäkki: Ylioppilastalo

Ateneumissa on kaksi näyttelyä: Suomen taiteen tarina ja Hiljainen kauneus – Pohjoismaiden ja Itä-Aasian yhteys. Päätimme keskittyä jälkimmäiseen. Siinäkin on noin 300 teosta, grafiikka, esineitä, valokuvia, veistoksia ja maalauksia Pohjoismaista, Japanista, Kiinasta ja Koreasta. Saleja on yksitoista ja ne on nimetty aiheittain: taivas ja vesi, metsä ja puut, viileä kauneus, tulen taide ja niin edelleen.

Tulen taiteesta esittely teksti sanoo "Japanilaiset erottavat lähes kymmenen eri punaisen sävyä, jotka viestivät niin rohkeudesta, ilosta, energiasta, siunauksesta kuin hulluudesta, stressistä ja vaarastakin. Monessa maassa aurinko kuvataan keltaiseksi, mutta Japanissa ja Koreassa aurinko on punainen. Kiinan kulttuurissa punaiseen liitetään vauraus, onnellisuus ja voima. Punaisen uskotaan pitävän paha loitolla ja se on myös yleinen hääpuvun väri."

Tuon luonnehdinnan lisäksi näyttelyjulkaisun lukeminen avasi monessa paikassa merkityksiä, kun itse ei ymmärtänyt tai tajunnut yhtään mitään.

Kierrospäiväksi sattui yksi kesän helteisimmistä päivistä ja jälleen kerran muistimme, että vanhoille rouville sopiva lämpötila on sama tasainen ja viileä, kuin arvokkaille taideteoksille.

Rouvia kiehtoi Ateneumissa:

  • Sisäpihan kauneus
  • Rauhalliset istumapaikat näyttelyjen ulkopuolella
  • Museokauppa

Esteettömyys:

Esteetön sisäänpääsy on Ateneuminkujalta. Hissit, wc:t ja tilat on merkitty selvästi. Ja apuvälineitä saa lainaksi suurennuslasista pyörätuoliin. Ateneumin kotisivuilla on kummankin näyttelyn saavutettava esittelyteksti näkövammaisille.



25.7.2019

Vanhat rouvat kiersivät kolmannen museoratikkakierroksen. Poikettiin Saksalaiseen kirkkoon ja kuunneletiin jykevää urkumusiikkia ennen kuin lähdettiin kaupamaan Orbservatoriolle lehmuksissa asuvien kirvojen tahmentamaa kivipolkua. Hyvää kesänloppua teille.

Vanhojen rouvien puolesta
Pirjo Salo



25.7.2019 Helsingin observatorio

Olisittepa olleet mukana, kun kolmosen ratikalla huristimme Tähtitorninmäen juurelle ja tarvoimme ylös Saksalaisen kirkon luo. Urkujensoitto houkutteli hetkeksi lepäämään.

Mielenkiintoinen oli tietysti meridiaanihuone aikapusseineen ja havaintovälineineen. Päänvaivaa aiheutti puuttuva horoskooppimerkki. Puhumattakaan, että käärmeenkantaja on syrjäytetty kokonaan. On niin väärin, että 29.11–17.12. syntyneet ovat pääosin jousimiehiä. Pyh.

No toisaalta tähtikarttatulkitsija ehdotti, että kannattaisi alkaa kuunnella Brahmsia. Eheyttäisi ja tukisi menestystä. Ja sitten oli veistos Analemma I. Ensinnäkin musiikki ei se ainakaan Brahmsia ollut, vaan oli Walter Sallista.

Valot valkoisessa laatikossa taas olivat A. Salvesenin, ja koko juttu esitti 5 minuutissa vuoden mittaisen kuvion todellisen aurinkoajan ja keskiaurinkoajan erosta. Yhtään mitään en tajunnut, mutta siksipä sitä pitää mennä katsomaan uudestaan.

Vanhojen rouvien puolesta,
Pirjo Salo


Helsingin observatorio

Osoite: Kopernikuksentie 1, Helsinki
2-ratikan pysäkki: Eteläranta

Observatorio on auki vain pitkän viikonlopun verran eli torstaista sunnuntaihin. Yleisopastuksia järjestetään lauantaisin. Ystävällinen neito tiskin takana olisi voinut lähteä näyttämään meille tornia, jos paikalla olisi ollut toinen työntekijä. Ehkä me joskus vielä palaamme arkkitehti Carl Ludvig Engelin ja tähtitieteen professori F.W.A. Argelanderin suunnittelutyön tulosta ihailemaan, myös sen torneja. Aikapussi teki jo nyt lähtemättömän vaikutuksen, mitä kaikkea ihminen älyääkään tehdä, kun ei operaattorin aikaa ei ole vielä keksitty.

Rouvia kiehtoi Observatoriolla:

  • Kotimatkalle luettavaksi vuoden 2018 Tähdet ja avaruus -lehti.
  • Observatorion Tiedekahvilan aurinkoinen terassi.
  • Herrasmies, joka selitti maan ja kuun suhdetta.

Esteettömyys:

Esteettömästi sisään pääsee punaisen puuportin kautta Observatorion pääsisäänkäyntiä vastapäätä rakennuksen toisella puolen. Sieltä pääsee vuokratiloihin, Argelander-saliin ja Itärotundaan sekä näyttelytiloihin. Tornit ja planetaario eivät ole esteettömiä. Vanhoille rouville kiipeäminen tähtitornin mäelle ja portaat hengästyttivät ja tuntuivat melkein urheilusuoritukselta. Unionin kadun suunnasta tullessa nupulakivet ja kesäisten lehmusten mesikaste eivät varmasti jääneet huomaamatta.


22.7.2019 Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Viimeisenä kohteena lepuutimme jalkojamme puiden siimeksessä sademetsän viileydessä ja santapaulia-huonen kosteudessa. Iltapäivän helteessä ei vanhojen rouvien ole hyvä olla pahteessa, vaan viisat istuvat varjossa. Kuitenkin olisi hienoa, jos olisitte olleet mukana: jäälatte ja minttu-juustosuklaakakku on niin lähellä syntiä kuin mahdollista olematta syntiä.

Vanhojen rouvien puolesta,
Pirjo Salo

LUOMUS Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Osoite: Kaisaniemenranta 2, Helsinki
3-ratikan pysäkki: Kaisaniemenpuisto

Kasvitieteellisen puutarhan ulkotiloihin ei Museokorttia tarvita, mutta paahteisena iltapäivänä puulajipuisto olisi vielä kiinnostanutkin, mutta avoin evoluutiopuutarha olisi käynyt jo liian raskaaksi. Päätimme siis tehdä täsmäiskun: vain saintpaulia-kukkia, huoneen lempeä veden solina ja siniset paavalinkukat. Jos siinä matkalla afrikkalaisen vuoripuron luokse nähtiinkin sademetsää ja palmuja sun muita trooppisia hyötykasveja, se ei yhtään haittaa.

Rouvia kiehtoi Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa:

  • Ikiaikaiset kasvihuoneet rauta- ja lasirakenteineen.
  • Tutut koristekasvit, jotka tunnistaa ilman karttaakin.
  • Leppoisa tunnelma, kuin metsässä olisi.

Esteettömyys:

Kasvihuone ja ulkopuutarha ovat esteettömiä, mutta käytävät ovat kapeita ja mutkat jyrkkiä. Normaalilla pyörätuolilla pääsee, mutta kaksostenrattaat aiheuttavat paikallisen kaaoksen. Ulkona on aistipuutarha, jossa nimikyltit ovat pistekirjoituksella ja kasveihin saa koskea.


Vanhat rouvat testaamassa museoravintoloita ja -kahviloita

Farang
Hinta: Jäätee 6€

Helteisen kuuma päivä innoitti meidät näyttely kierroksen jälkeen virvoittautumaan jääteellä Farangissa, joka on vielä muutaman viikon Taidehallin vuokralaisena. Vaikka ravintolan osoite on Ainonkatu, Taidehallin aulasta pääsee muutaman portaan kautta suoraan saliin. Oli vielä liian aikaista meidän lounaallemme, eikä muitakaan lounastajia ollut. Sisustus on tummasävyinen, suoraviivainen ja pelkistetty.

Ateneum Bistro
Hinta: Lounasbuffet 10,90€, halloumi-oliivirisotto 12,50€

Ainoana kolmesta kierroksella käydystä lounasravintolasta Ateneum Bistro vastasi sähköpostitse kyselyyni sipulittomasta vaihtoehdosta. Valitsimme lounasbuffetin Tkka Masala kanaa ja sipulittomana vaihtoehtona halloumi-oliivirisoton. Kumpaankin valintaan kuului runsas ja monipuolinen salaattipöytä, josta löytyi useita sipulittomiakin vaihtoehtoja. Pieni puute oli leivän ajoittainen loppuminen salaattipöydästä. Saatamme tulla uudelleenkin. Bistro on auki myös sunnuntaisin ja lauantaisin.

Café Viola
Hinta: Kahvi 2,50€ ja kakkupala 5,50€

Café Viola on kasvitieteellisen puutarhan portinpielessä, empire-tyylisessä puurakennuksessa. Keidas keskellä Helsinkiä, kuten heidän sloganinsa kuuluu. Kesällä pihalla on varjoisia istumapaikkoja puiden alla. Pidimme loppukaronkan kahvin ja mintttu-valkosuklaajuustokakun merkeissä keisarinliljojen katveessa. Kakussa oli juuri oikea määrä minttua, makeaa valkosuklaata ja kirpeää juustoa.


Rouvien bongaamat julkiset taideteokset 2- ja 3-ratikan reiteiltä

Pikkuparlamentin kulmalla on kaksi aiheenmukaista teosta: Oma maa mansikka (Jukka Lehtinen) ja Menneet ritarit / Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden muistomerkki (Eila Hiltunen). Alli ja Juho eli Itä ja Länsi (Harry Kivijärvi) keskustelevat Amos Rexin seinustalla. Ateneumiin mennessä huomaamme vielä, kuinka kaihoisasti Aleksis Kiven muistopatsas (Wäinö Aaltonen) katsoo nykyistä baarikeskittymää.

Aleksanterinkadun taideteokset jäävää helposti huomaamatta: Aleksi 13:ssa Kehruu ja Metsästys (Robert Stigell), Pohjolan- talossa Vuolukivinaamiot (Hilda Flodin), Kluuvissa Kuluttajaperhe (Aimo Tukiainen) ja vielä Unioninkadulla Wuorion talon julkisivuveistokset (Felix Nylund). Mutta merelle päin katseleva Manta (Ville Vallgren) tunnetaan ihan varmasti.

Uudempia patsaita edustaa rennon tyylikkäänä penkillä istuva Black Angus (Tauno Kangro). Eteläranta 8:n seinällä on Päin merta myrskyävää -reliefi (Matti Haupt), jota ei huomaa jollei nosta katsetta kadusta, eikä sittenkään saa selvää sen esittämästä merenneidosta.

2-ratikkalla kiertelyn jälkeen lähdimme kolmosella kohden Kaisaniemeä ja kohtasimme Laivurinkadun kulmassa teoksen, jonka nimi ei jää mieleen: Pysyvien rakenteiden lisäksi myös tilapäiset ilmiöt vaikuttavat paikan luonteeseen (Bjarne Lönnros).

 

Museokortti - vuoden mittainen kulttuurimatka 300 museoon!

Uusi Museokortti itselle tai lahjaksi 69€
Voimassaolevan kortin uusiminen 64€

Lisätietoa Museokortista >

Tatjan, Akun ja Taimin Matka menneeseen -seikkailun kruunaa video, joka koostaa koko seikkailun yhdeksi muistoksi. Perhe kiersi Suomea koko kesän ja kävi yli kymmenessä Museokortti-kohteessa. Jokaisella matkalla esiteltiin muinaisuutta huokuvia museokohteita sekä yksi tai useampi ilmainen luontokohde.

Jaa museokokemuksesi
#museokortti #museokierros @museokortti

 

Tutustu seikkailijoihin