Paluu patsaspuistoon

Alpo Jaakola (1929-1997) asettautui nykyisen patsaspuiston alueelle vuonna 1953. Hän asui ja työskenteli rakentamassaan ja rakastamassaan paikassa vuoteen 1979 asti, jolloin hän muutti vanhaan Torkkalan koulukiinteistöön Niinijoelle. Muuton taustalla oli ennen kaikkea Turun ja Tampereen välinen pikatie ja sen aiheuttama melu. Alpo olisi vastavetona puiden kaatamiselle ja teiden rakentamiselle halunnut suojella koko patsaspuiston alueen, mutta kaurapellolle istutettu metsä ei täyttänyt luonnonsuojelun ehtoja. Puiston tuntumasta Alpo kuitenkin suojeli neljän hehtaarin alueen, jolla sijaitsee myös hänen viimeinen asuintalonsa ylätalo.

1950-luku oli köyhää aikaa aloittelevalle taiteilijalle. Hän käytti mm. piirustuskoulun aikaisia kankaitaan pikkumökin – tai myös nälkämökkinä tunnetun rakennuksen – eristeinä. Osa näistä teoksista otettiin talteen vuoden 2000 tehtyjen kunnostustöiden yhteydessä.

Alpo oli monipuolinen taiteilija ja teki omien maalaus- ja veistotöiden lisäksi myös kuvituksia muille. Kuvitettuaan siskonsa Pirkko Jaakolan runokokoelman Älä välitä Arnold, hän loi pitkäaikaisen mesenaatti- ja ystävyyssuhteen kirjan kustantajapariskuntaan.

1960-luvun puolivälissä Alpo teki oman taiteellisen läpimurtonsa ja työolosuhteet paranivat merkittävästi. Hän antoi siirtää pihapiiriinsä mm. Pappisista puolikkaan kestikievarin, joka toimi hänen maalausateljeenaan. Myöhemmin hän teki vaihtokaupat Loimaan kunnan kanssa – Alpo sai Hirvikosken hautausmaalla sijainneen vanhan ruumishuoneen, kaupunki puolestaan suurikokoisen teoksen Kaupunkiyhdyskunta, 1968. Tämä ensimmäinen Loimaan kunnalle tullut Alpon teos ja Loimaan kaupungille viimeiseksi hankittu teos Asetelma Nocturne ovat molemmat esillä Loimaan taidemuseon kesänäyttelyssä.

Suurikokoiset veistokset alkoivat valtaamaan alaa tulevassa patsaspuistossa vuodesta 1968 alkaen. Alpo kuvaa tekemistään omaelämänkerrallisessa Pilvenpiirtäjä -kirjassa näin: ”Olen halunnut tehdä töitä, jotka sopivat maastoon ja jäävät olemaan, kymmeniksi vuosiksi, ehkä sadoiksikin, kivestä, betonista, kestävästi”. Kun Ilkka-Juhani Takalo-Eskola kysyy Alpolta kirjassa Alpo Jaakolan arvoitus, mikäli tämä on ympäristötaiteilija, Alpo vastaa: ”Toivottavasti, kyllä.”

Patsaspuisto patsaineen on myös toiminut inspiraationa muille taiteilijoille. Kuvataiteilija Mari Metsämäki asui ja työskenteli patsaspuistossa vuoden 2005 ja 2006 kesinä. Metsämäen töitä on esillä osin rinta rinnan Alpon töiden kanssa.