Näyttely
 

Summasen törmäyskraatteri

Saarijärven museo, Kivikauden kylä, Saarijärvi

  • 11.6.2019–

 
Törmäyskraatterinäyttelyyn kuuluvat kuvitetut tietotaulut ja Summasen eteläpuolelta löytynyt pirstekartionkivi.

Summasen rannalla sijaitsevassa Kivikauden kylässä esillä oleva, vesistön törmäyskraatterista kertovassa näyttelyssä kerrotaan nykyiseltä läpimitaltaan 2,6 kilometrin suuruisesta kraatterista. Järven alla sijaitseva kraatteri todistettiin törmäyskraatteriksi vuonna 2018, mutta viitteitä sen alkuperästä saatiin jo vuosituhannen alussa. Osana näyttelyä on yksi järven maastosta löydetyistä pirstekartiokivistä, joiden avulla tutkijat pystyivät päättelemään, että Summasessa todellakin on 12. Suomesta löydetty törmäyskraatteri.

Lanneveden Sampo-Nuorisoseuran Kivikauden kylään hankkima kivi on peräisin Summasjärven eteläpuolelta Jouni ja Timo Tikan pellolta. Järveen törmännyt taivaankappale on jättänyt luonnollisesti suurimmat jäljet lähimaastoon, mutta törmäyksen voimakkuus on järisyttänyt maata miljoonia vuosia sitten Etelä-Suomessa asti.

Saarijärven museon toteuttaman kraatterinäyttelyn tekstit on laatinut FT Teemu Öhman Arktisesta planeettatutkimusinstituutti ry:stä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon näyttelyt

Museon yhteystiedot

Saarijärven museo, Kivikauden kylä
Kivikirveentie 10, Summassaari, 43100 Saarijärvi

050 350 1422

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Saarijärven museo, Kivikauden kylä, Kivikirveentie 10, Summassaari, 43100 Saarijärvi


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Ei Museokortti-museo

10/8/7 €

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Vuoden 2023 avoinnaolot ilmoitetaan myöhemmin keväällä.

 
Ei Museokortti-museo

Kohdetta lähellä olevat museot